Suunnitelmia ja muutoksia suunnitelmiin

Huhheijakkaa. Onpa vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta. Sorry! Mitäköhän kaikkea tässä välissä on ehtinyt tapahtua?

No, sellainen pieni juttu ainakin, että varattiin lennot Uuteen-Seelantiin Haydenin ja Veronican kanssa! Marraskuun loppu ja joulukuun alku on siis tarkoitus ajella pienellä pakettiautollamme pitkin Keski-Maata (Taru Sormusten Herrasta toim. huom.), katsella huikeita maisemia ja keräillä viimeisiä muistoja näiden kavereiden kanssa. Tullaan nimittäin takaisin 11.12. ja nämä kaks lähtevät Eurooppaan 12.12. Veronica lähtee kotia Ruotsinmaalle ja Hayden parin kuukauden euroturneelle, jonka yksi etappi on kylläkin onneksi Oulu! Mutta kuitennii. Uusi-Seelanti on siis aina ekasta LOTR-leffasta lähtien (10 vuotta sitten se ilmestyi, minne aika meni??) ollut unelmien matkakohde, jonne pääseminen kuitenkin tuntui kaukaiselta haaveelta. Nyt onkin vaikea välillä uskoa, että se on oikeasti totta: sinne ollaan menossa! Oli mahtavaa eilen kuulla Inkalta ja Johannalta reissujuttuja sieltä ja sitä miten ainutlaatuinen matkakohde se on.

Tästä hyppäämmekin sujuvasti aiheeseen että: eilen käytiin suomiporukalla taas vaihtamassa kuulumisia hyvän ruoan äärellä. Tais olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun koko porukka on koolla, taas tuli itsellekin uusia tuttavuuksia. Brunettin New York cheese cake meinasi viedä voiton syöjästään, mutta muruja ja kermavaahtoa lukuunottamatta tein naisen työn ja söin kiltisti kaikki. Kaiken kaikkiaan oikein erinomainen ilta hyvässä seurassa. Paljon puhetta asiasta ja asian vierestä. Läpi tuli käytyä mm. suomalaisen kouluruoan hyvyyttä, australialaista koulusysteemiä (lapsi ei vielä kävelekään, mutta piakkoin pitäisi päättää mihin kouluun halutaan laittaa), Phoeben parhaita quoteja Frendeistä ja Phil Collins-darra. Laatua.

Arjesta sen verran, että luentojen ja harjoitusten viimeistä viikkoa viedään. Minne tämä aika oikein meni?!?!? Ahdistusta on ilmassa paitsi ajan nopean kulumisen myös lähestyvien tenttien vuoksi. Ensi viikonloppuna on perjantaista maanantaihin kestävä kotitentti Human Rights and Global Justice-kurssin tiimoilta. Kevyitä aiheita siis ja vielä oikeustieteellisen tiedekunnan tentti, joten lakitekstit ja uusi ja outo vastaustapa aiheuttavat pieniä pelonväristyksiä. Mutta ei se mitään. Onhan näistä ennenkin selvitty. Mainittakoon vaikkapa samaisen kurssin esseestä saatu arvosana. 25/50 vaadittiin läpipääsyyn ja huitaisin reilusti läpi 25,5 pisteellä. Työnteon optimointi on siis tähän asti ollut jokseenkin onnistunutta sanoisinko. Tämän tentin lisäksi on vain toinen varsinainen tentti marraskuun puolivälissä Indigenous Studiesista. Eilen olikin kuorokurssin loppukonsertti, joka meni ihan yllättävän ok siihen nähden minkä verran siihen on treenattu. Onhan niitä treenejä ollut joka viikko, mutta kun vaan kerran viikossa nähdään niin aina ehtii unohtaa jotain eikä missään vaiheessa päästy kunnolla hiomaan juttuja, joten vielä eilen esiintymisessäkin piti välillä himmailla ja muistella mitä tapahtuu milloinkin. No, meneehän se noinki ja nyt ainaki todistettavasti olen paitsi kuorolaulun myös Nuristanialaisen musiikin asiantuntija. Voin luennoida jälkimmäisestä sitten syssymmällä halukkaille lisää...

Viime sunnuntaina käytiin Veronican ja Haydenin kanssa päivän reissu Great Ocean Roadilla, joka on siis aivan mieletön rannikkotie, jonka varrella on joitakin tämän reissun huikeimmista maisemista. Aamuvarhaisella siis talsittiin autovuokraamoon, missä kirjoiteltiin papereita ja otettiin vähän vakuutuksia, jotta saatiin avaimet kouraan. Auto siis vuokrattiin mun nimellä ja julkisten asiakirjojen mukaan ajoin koko reissun, koska mulla on 'full licence' eli öö.. 'ihan aikuisten oikee ajokortti'. Hayden siis on australialainen, 21 vee ja omistaa 'ajoluvan', jonka saa 18-vuotiaana kun suorittaa ajokortin, mutta oikean ajokortin saa vasta joskus 22-23-vuotiaana. Eli täkäläisten mielestä on turvallisempaa, että autoa ajaa 22-v suomalainen, joka on aina ajanut tien oikealla puolen eikä ees kunnolla tunne liikennesääntöjä kuin syntyperäinen australialainen. No meneehän se näinkin ja nyt voin ainakin sanoa, että oon todistettavasti ajanut autoa Melbournessa. Ajelin toki sitten maaseudulla pidempääkin pätkää (lahtasin muuten harvinaisen typerän linnun), mutta aika paljon enemmän jännitti miljoonakaupungissa kruisailu. Ensimmäisellä mahdollisella pysähdyspaikalla tietysti vaihdettiin kuski, mutta kuitenkin.

Great Ocean Road siis oli aivan ihana, sää oli loistava ja päivä oli yksi parhaista koko tällä reissulla! Nähtiin myös villejä koaloita. Bongasin aluksi yhden vauhdista ja käskin pysäyttää auton. Mua ei aluksi matkatoverit uskoneet, mutta siellä se pötkötteli oksien lomassa. Noin miljoona kuvaa myöhemmin jatkettiin matkaa vain todetaksemme, että nämä taitaa olla koaloiden kotimestat, koska joka toinen metri

oli jossain puussa koala. Ihania! Vaikka ehkä maailman turhimpia elukoita onkin. Kamoon hei, ainoa ravinto mitä syövät on eukalyptus, joka on niille myrkkyä. Sitten kaikki energia menee sen myrkyn sulattamiseen, mistä syystä nukkuvat muistaakseni n. 20 tuntia päivässä. Muitakin hassunhauskoja faktoja eläimestä löytyy, mutta niitä en juuri nyt ehdi googlettaa, joten googlettakaapa ite. Ai niin! Ja minähän näin myös ajaessani villin kengurun tien laidassa, ei onneksi hypännyt tuulilasiin. Muut ei ehtiny nähdä, mutta siellä se oli.

Viime aikojen isoin uutinen itselle taitaa kuitenkin olla se, että seikkailu kenguruiden maassa jatkuukin tammikuun puolelle. Sain muutama viikko sitten erittäin mieluisan skypepuhelun, joka muutti lopppuvuoden suunnitelmat. Aivan mahtavaa päästä esittelemään tätä uutta kotia ja sen ympäristöä ja reissaamaan hyvällä porukalla. Toki myös joulunaika Suomessa ois ollut ihanaa, mutta tämä on niin ainutlaatuinen kokemus, että tätä mahdollisuutta ei voi jättää käyttämättä. Ja Patanan joulu vol. 2 on sitte tammikuussa, sitä odotellessa! Joulutunnelmaa voi olla tietysti vähän vaikea löytää rannalta +30 asteen lämmössä palmujen huojuessa. Mutta jospa ne jouluaattona saapuvat neljä keskikokoista pakettia tois kotoista fiilistä kuitenkin. :)

Nyt takas sinne tenttimatskun pariin!

Traveller

Varoitus/obs!

Tämä postaus on maratonmittainen, joten tsemppiä jokaiselle, joka yrittää kahlata sen läpi!

Tasan viikko on jo vierähtänyt siitä, kun tultiin takaisin ’kotia’ Melbourneen. Koitan nyt jaksaa kirjoitella vähän enemmän reissusta, mutta kun kahteen viikkoon mahtuu aika paljon paikkoja, kokemuksia ja ihmisiä niin ihan kaikkea ei tänne jaksa listata. Tässä kuitenkin pääpiirteissään:

Lauantaina 17. päivä seisoin siis rinkka pakattuna Unilodgen alakerrassa ja sanoin moikka kavereille kahdeksi viikoksi. Siitä ratikkaan ja tyyriillä bussilla lentokentälle. Siellä odotti ihana yllätys kun huomasimme, ettei matkatavarat kuulukaan lipun hintaan eikä rinkat mee käsimatkatavarasta. Siispä 40 dollaria lisää maksettavaa ja paha mieli alkumetreille. Siitä kuitenkin toivuttiin ja Cairnsiin päästiin Sydneyn välilaskun kautta. Lentokentältä ostettiin liput bussiin joka tipauttelee väkeä erinäisiin hostelleihin pitkin kaupunkia.

Cairnsissa käytiin Isolla Valliriutalla

päivän reissulla. Tällaisella reissulla pääsee siis vain Green Islandille, joka on valliriutan alussa, joten kaikista hienoimmat riutat jäi tällä kertaa näkemättä, mutta oon erittäin onnellinen siitä, että nähtiin vilaus kumminkin. Hintaan kuului siis veneretki veneellä, jossa on lasipohja, että nähtiin riuttaa ja kaloja paremmin. Green Island oli melkoinen paratiisisaari valkoisine hiekkarantoineen ja ohi uivine kilpikonnineen. Haikeaa oli sieltä lähteä, ei hullumpi paikka!

Käytiin Cairnsissa ollessamme myös bättrefolkin uimarannalla Palm Covessa. Hädin tuskin henno jäätelön ostaa siellä. Hauska huomio rannalta jo lähtiessämme oli varoituskyltti, joka ilmoitti, että rannalla saattaa sitten tepsuttaa mm. krokotiileja. Hyvä huomata se siinä vaiheessa, kun rannalla on maattu koomankaltaisessa tilassa kolmisen tuntia. Edellisestä johtuen muuten poltin ihoa +30 suojakertoimesta huolimatta sen verran iloisesti, että pari seuraavaa bussimatkaa meni vähän tuskaisemmissa tunnelmissa. Jos ootte menossa Queenslandiin ni ostakaa sitä +50 aurinkorasvaa ihmiset. Täytyykin muuten sanoa, että Melbournen keväisten tunnelmien jälkeen Cairnsin tukahduttavan trooppinen ilmasto oli aluksi hieman ahdistava, mutta kyllä siihenkin sitten tottui hetken päästä.

Tämän jälkeen suunnattiin Townsvilleen, ihan kivan oloiseen, edelleen trooppiseen kaupunkiin. Siellä lähinnä käveleskeltiin ympäriinsä ja chillailtiin. Ai niin ja kiivettiin kukkulalle! Turisti-infossa kysyttiin kauanko kestää kävellä kukkulan päälle. Arvio oli ’parikymmentä minuuttia’. Reilun tunnin jälkeen todettiin, että infon täti ei ollu kyllä tuon kukkulan päälle jalkapelillä kävellyt. Oli se kumminkin ihan oikea nyppylä, josta oli hienot näkymät kaupunkiin ja läheiselle Magnetic Islandille.

Agnes Water oli seuraava pysäkki. Semmoinen about Patanan kokoinen suurkaupunki, joka on tunnettu surffirannoistaan. Meillä ei kuitenkaan tuo surffaus ollu to do-listalla tällä reissulla, joten tyydyttiin taas vaan käveleskelmäänja kiipeilemään. Epäilyttäviä polkuja pitkin erään herrasmiehen opastamana päästiin tosi hienolle näköalatasanteelle katselemaan aivan huikeita merenrantamaisemia. Ennen auringonlaskua seikkailimme takaisin suurin piirtein samoja polkuja rannalle ja siitä hostellille.

Seuraavana aamuna saatiinkin jännitystä elämään kun sovittu kyyti bussille ei ilmestynytkään. Siinäpä sitä sitten ju

ostiin about kilsa rinkka selässä bussipysäkille. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun ei voinu olla varma oottaako bussi vai ei. Onneksi oli kuitenkin kiva kuski, joka ei ollut millänsäkään siitä, ettei oltu ihan aikataulussa. Onnellisesti aamuhiki päälle ja bussiin istumaan. J

Rainbow Beach/Fraser Island lukeutuu itselle ehkä tämän reissun hienoimpiin elämyksiin. Rainbow Beach itsessään on kiva pikkupaikka, jossa on taas kerran aivan huikea ranta! Näin valaita!!! Valaathan on siis tällä hetkellä muuttomatkalla poikastensa kanssa ja tänä vuonna on kai ennätysmäisen kova trafiikki Australian itärannikolla. Käsittääkseni kyse oli ryhävalaista, varmaksi en tätä tietoa väitä.

Fraser Island on niin käsittämätön paikka, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Maailman suurin hiekkasaari. Unescon maailmanperintölistalla täysin ansaitusti. Sisältää mm. Lake MacKenzien, jonka vesi on niin puhdasta, että hörppäsin sitä janooni. Ajeltiin siis hiekalla nelivetomaasturilla ja kuunneltiin samalla juttuja saaresta ja

sen entisistä ja nykyisistä asukkaista. Hiekalla ajaminen on sen verran haastavaa hommaa, että päätettiin ihan suosiolla mennä järjestetylle matkalle sen sijaan, että ois ressattu ajamisesta. Eikä se ihan helpolta kyllä näyttänytkään ja loppumatkasta jäätiinkin kerran jumiin. Niin ja näin delfiinejä!!! Dingoja en ’valitettavasti’ nähnyt. Lainausmerkeissä siksi, että vaikka niitä oliskin tavallaan ollut siisti nähdä niin dingoista on tullut ihmisten ruokinnan ja yleisen ihmistä pelkäämättömyyden vuoksi erittäin vaarallisia. Siksi mitään ruokaa ei saa jättää dingojen syötäväksi eikä eläimiin saa ottaa mitään kontaktia. 2008 pikkupoika kuoli dingojen hyökättyä Fraserilla, joten kiellot otettiin tosissaan. Tästäkin huolimatta kyseessä oli siis kerta kaikkiaan uskomaton paikka, jota suosittelen ihan jokaiselle, joka tänne päin maailmaa joskus eksyy!

Noosassa keskityttiin taas pienimuotoiseen retkeilyyn ja käytiin kansallispuistossa kävelyllä. Nähtiin puussa niin iso käärme, etten oo varmaan koskaan missään semmosta nähny. Pelottavaa! Sen jälkeen säikyin jokaista oksaakin loppupäivän ajan. Ihan hirveästi muuta ei paikasta jäänyt mieleen kuin että vaikutti leppoisalta ja jopa erittäin asuttavalta. Tai että nätin näköistä seutua, vaikka turistejakin oli

Brisbane oli leppoisa! Taitaa olla Australian kolmanneksi suurin kaupunki vajaan kahden miljoonan asukkaan väestöllään. Southbank eli joen eteläpuoli oli illalla erittäin kivan näköinen ja tunnelmallinen ja tarjosi loistavat

näkymät keskustaan joen toiselle puolen. Brisbanessa juotiin myös reissun parhaat ja halvimmat drinkit sekä syötiin raakaa lihaa. Drinkit oli kuitenkin niinhyviä, että lihan raakuus ei niin haitannut. Enivei, jotenkin tuntuu hassulta sanoa näin kahden miljoonan ihmisen kaupungista, mutta oli selvästi hiljaisempi paikka kuin Melbourne, hyvässä ja pahassa. Ihan hyvät fiilikset jäi kaupungista kuitenkin. Mitään sinänsä erikoista ei tehty siellä kun kaikkeen sellaiseen olis pitänyt lähteä ulos kaupungista eikä meillä ollut sellaiseen aikaa tahi rahaa. Kaiken kaikkiaankin tämä kahden viikon reissu oli enemmänkin uusien paikkojen näkemistä ja kokemista enemmän kuin extreme-urheilua tai duracell-pupuna ympäriinsä loikkimista sekä rahatilanteen että oman matkustusfiiliksen vuoksi. Tykkään nähdä hienoja maisemia ja paikkoja, joissa ihmiset ihan oikeasti asuu ja sitä, miltä Australia ihan oikeasti näyttää sen sijaan, että heiluisin kaiken maailman vemputtimissa huvipuistoissa yms. Jokainen tyylillään, tämä oli meidän valinta. Toki tehtiin muutama erityisempi reissu, kuten Fraser Island, mutta muuten mentiin budjettimatkailun merkeissä.

Surfer’s Paradise oli mielenkiintoinen. Etukäteen oletin, että paikka on ihan kamala turistirysä

ja herättää lähinnä mielenkiintoa viihdearvonsa vuoksi. Hassua oli, että rannan vierus oli ihan täynnä pilvenpiirtäjiä eikä surffaajan paratiisissa näkynyt ainuttakaan oikeaa surffaajaa. Ei se kuitenkaan ihan niin kamala ollut kuin aattelin ja meillä olikin loppujen lopuksi tosi jees päivä rannalla aina siihen asti, että tuuli yltyi niin kovaksi ettei auringonotto enää ollut miellyttävää paitsi pöllyävän hiekan myös lämpötilan puolesta.

Huomasi kyllä, että oltiin tultu trooppisesta Queenslandista reippaasti alaspäin.

Byron Bay oli myös aivan

mieletön paikka! Vaikka kaupungissa ei ihan hirveästi hienon majakan lisäksi nähtävyyksiä olekaan, jäi päivä yhtenä hienoimmista mieleen. Osittain ehkä siksi, että näin taas valaita muutomatkalla aivan uskomattomissa maisemissa. Taas vaihteeksi vähän patikoitiin sademetsässä, että päästiin majakalle. Kyseessä on muuten mantereisen Australian itäisin kolkka ja aivan upean näköinen paikka noin niin kuin muutenkin. Sielu lepäs kyllä niissä maisemissa kaikin puolin.

Byron Baysta matka jatkui Sydneyyn. Olin tätä(kin) stoppia odottanut aika paljon, onhan Sydney kuitenkin Australian kaupungeista selkeästi tunnetuin olympialaisineen ja oopperataloineen. Sydneyn ja Melbournen välillä on myös massiivinen kilpailu koko ajan kaikesta, minkä kyllä huomasi myös Sydneyn reissun aikana. Melbournessa en oo siitä niin paljoa kuullut, mutta kaikki paikalliset aina muisti mainita kuinka paljon parempi paikka Sydney on kuin Melbourne. Suattaapihan tuo olla tai suattaapi olla olematta. ;)

Hieno kaupunkihan se oli joka tapauksessa. Oopperatalo ja viereinen silta oli tosi hienoja ja käytiinkin niitä pällistelemässä vähän joka valaistuksessa. Käytiin myös Sydney Free Tourilla, joka on siis ’ilmainen’ turistikierros, jossa maksetaan vasta lopuksi sen mukaan miten hyvänä pitää kierrosta. Hyvä oli kierros, huono rahatilanne, joten suuria summia ei voitu antaa vaikka kierroksesta tykättiin. Tärkeimmät nähtävyydet tuli tarkastettua mielenkiintoisilla kommenteilla ja yksityiskohdilla höystettynä, joten kovinkin hintansa väärti tuli kierroksesta.

Sydneystä tehtiin päiväretki Blue Mountainsin kansallispuistoon parin tunnin ajomatkan päähän. Siellä kyllä harmitti aivan uskomattoman paljon, ettei ollut paria lisäpäivää, että oisi voinut vaeltaa siellä vähän.

Oli nimittäin sen verran epätodellisen oloinen paikka. Vesiputouksia, sademetsää, sinisenä siintäviä vuoria. Tulomatkalla pysähdyttiin myös olympialaisten päänäyttämöllä Sydney Olympic Parkissa.

Lauantai-iltana oli sitten aika istahtaa viimeistä kertaa Greyhoundin kyytiin ja ottaa suunnaksi kotikonnut. Bussi oli reissun epämukavin, onneksi sattui viimeiselle ajomatkalle kuitenkin. Muutama tunti tuli yöllä ehkä nukuttua, lähinnä pyöriskelin penkissä yrittäen löytää mukavaa asentoa. Aina ei voi voittaa, mutta perille päästiin. Kuten jo aiemmassa postauksessa sanoinkin, borta bra, hemma bäst eli ihana oli olla reissussa ja kokea kaikenlaista, mutta yhtä kiva oli tulla takaisin tuttuihin ympyröihin. Tästä voinemmekin päätellä, että edelleen maistuu vaihtoilu täällä.

Hengissä

Henkosissa siis ollaan! Väsyneitä, mutta elossa. Tänä aamuna saavuttiin paikallista aikaa yheksän maissa Southern Cross stationille Greyhoundin iloisenpunaisen bussin kyydissä. Vaikka reissussa oli ihanaa, oli ihanaa myös nähdä bussin ikkunasta Melbournen kotoisat pilvenpiirtäjät! Vielä kun kaveri kokkasi meille päivällistä, ettei tarvinnut itse nähdä vaivaa ateriansa eteen n. kolmen tunnin yöunien jälkeen niin olo oli erittäin kiitollinen.

Nyt päälle painaa paitsi reissuväsymys, myös Indigenous studiesin essee. Siksipä laitankin nyt vain muutaman makupalan kuvia reissusta ja lupaan pyhästi kirjoittaa keskiviikon deadlinen jälkeen pitemmän

tekstin kuvien kera. Kuviahan muuten löytyy, koska otin about 1300 kuvaa ennen kuin oli pakko ostaa lopuille 200 kuvalle uusi muistikortti. Niin ja facebookistahan löytyy siellä majaileville kuvia runsain mitoin.

Iskälle vielä isot synttärionnittelut!! Jouluna riittääkin juhlimista. :)

p.s. Täällä on siirrytty kesäaikaan eli kelloja siirrettiin tunti eteenpäin. Kaheksan tuntiakos se nyt sitten tekee aikaeroksi.