sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Lähtö lähenee/Two weeks

Tällä hetkellä on vajaat kaksi viikkoa lähtöön ja paniikkikäyrä sen mukainen. Vuorotellen tulee paniikkikohtauksia, joiden aikana ajattelen, ettei tästä voi mitenkään selvitä, en pärjää, en osaa, ei oo rahaa yms. Sitten taas toisaalta tulee semmoisia fiilistelykohtauksia, ettei mitään rajaa. Tajuaa, että se oma pitkäaikainen unelma on oikeasti ihan nurkan takana. Just Ella K:n kanssa mietittiinkin, että kuinkahan tyhjä olo tämän vaihdon jälkeen tulee kun tätä on kuitenkin jollain tasolla miettinyt ja suunnitellut koko opiskeluajan, kolmisen vuotta.

Noh, käytännön asiat alkaa pikkuhiljaa asettua uomiinsa. Kouluhommat on toistaiseksi hoidossa, sain alustavasti kaikki ne kurssit mitä halusinkin. Oon erityisen innoissani Indigenous Studiesista ja Human Rights & Global Justice-kurssista, jee! Pitää nyt kattoa mikä on sitte todellisuus noiden kurssien kans, saisko kenties jotain musiikinkurssiakin otettua tms. Viisumikin on ilmeisesti kondiksessa, jotenkin epäilyttää se kun siitä on vaan sähköpostissa semmoinen varmistus ja yhdella nettisivulla myös sellainen, että sen pitäisi olla kunnossa. Olis vaan kivempi fiilis kun siitä sais ihan passiin jonku virallisen lätkän, että vois olla varma siitä, että kaikki on kunnossa. No mutta, eiköhän se nyt oo ihan ookoo tuo juttu, kohtahan sen näkee. :P

Asun nyt siis sen puoli vuotta Unilodgessa, hip hurraa... Mitä nyt oon ihmisiltä kuullut, niin se ei tosiaan oo mikään paras vaihtoehto Melbissä asumiseen, mutta toisaalta en halunnu lähteä Australiaan sillaa, että mulla ei oo kämppää ja Iidalla oli myös porukan suhteen sieltä hyviä kokemuksia. Että oon nyt päättänyt ottaa sen osana kokemusta, tiiänpähän sitte millaista on asua asuntolassa. Ja toivon ettei siellä ihan koko aikaa tuu vietettyä neljän seinän sisällä kumminkaan.

Niin eli siis, koulu, kämppä ja viisumi, check. Matkavakuutusasioidenkin pitäis kohtapuoliin olla hoidossa. Viime viikolla koitin myös hoitaa semmosia pikkuasioita jotka helposti jää viimisille päiville, joita en kyllä halua tuhlata sitte jossain Kokkolassa ostoksilla ravaamiseen ku oon kohta kuukauden käyny siellä joka päivä töissä. Hankin siis tavaraa tyyliin adapteri, matkalompakko, säilytysvermeitä kameralle, kännykälle ja mp3-soittimelle ja tietysti suomalaisen alesta matkalukemista. Eilen aloitin myös pakkaamisen. Ihan hirveän vaikeaa ajatella että mitä tarvis puolen vuoden reissuun. Mitä haluan ehdottomasti mukaan, mitä kannattaa raahata täältä, mitä saa helposti sieltä, jne. Toisaalta ihanaa ku saa jo ajatella, että reissu on niin lähellä, että saa pakata jo!

Juhannus on mennyt oikein kivoissa ja rennoissa merkeissä, sopivassa suhteessa saunomista, hyvää seuraa ja rentoutumista. Nyt vielä illalla juuri valmistuneeseen rantasaunaan.

Ens viikolla vielä neljä päivää töitä ja pikareissu Ouluun, sitten viimeisten asioiden hoito ja viime hetken paniikit. Niistä varmaan vielä lisää lähempänä. :P



IN ENGLISH

Here's something in English as well:

In two weeks I'll be on my way to Melbourne already. Or then I'll be there already, I'm not quite sure actually. :D Anyways, my head is now filled with last minute panic, excitement and all the things yet to be done before I go.

All the school stuff should now be ok, I have chosen my courses and I'm quite excited about them, especially Indigenous Studies and Human Rights & Global Justice. We'll have an orientation week before the actual lectures begin, and during that week I guess I can still make changes to my study plan if I wish. I'll also take part in the Melbourne Welcome program, which was highly recommended to me by Iida who was an exchange student in Uni Melbourne a year ago. She has been a huge help for me throughout the application process, a gazillion thanks Miss Pyy!

My visa should also be ok now, as far as I know. I have a confirmation about it on my email, and apparently one won't get any other confirmation about it, but it still leaves me a bit uneasy about the matter. Well, I guess I'll just have to wait and see how it turns out...

I'll leave Finland July 8th, early in the morning. I'll have an entire day in Amsterdam, waiting for my flight to leave in the evening. I intend to spend the day touring the city and relaxing before the long journey to first Hong Kong (if I remeber correctly) and from there to Melbourne.

I've already started packing. That gives me the chills, as it makes it so apparent that I'll really be going soon. One moment I'm absolutely panicking, thinking to myself I can't do it, I won't handle it, I'll mess everything up. Then after that I'm the happiest person in the world, realising that my dream for years is just around the corner. I'm actually going to Australia and later on New Zealand!!! Woaah... It's a shame I won't be there on time to be an extra in the Hobbit film. Just add a bit of hair on my feet, curl my hair and we have ourselves a hobbit.

I'll probably post something in English every time I do so in Finnish, so stay tuned. :D

maanantai 9. toukokuuta 2011

Valmisteluita

Ajattelin aloittaa blogin kirjoittelun jo näin aika paljon etukäteen ihan senkin takia, että voin kenties myöhemmin fiilistellä tätäkin hermojaraastavaa aikaa lämmöllä

Tarjous vaihtopaikasta on siis tullut Melbournen yliopistosta, mutta sehän ei tietenkään tämän koulun kohdalla tarkoita sitä, että kaikki olisi nyt selvää ja helppoa tästä eteenpäin. Päinvastoin: nyt ne hommat vasta alkaakin. Olen koettanut tehdä kurssivalintoja, mutta se tuntuu olevan aivan ylivoimaisen hankalaa kun kukaan ei oikein osaa sanoa mitä kursseja voin tehdä. Ehdottomasti haluaisin tehdä kurssin aiheesta Indigenous Education/Studies eli kurssi ainakin Australian alkuperäiskansasta. En kuitenkaan tällä hetkellä ole varma onko se mahdollista lainkaan kun vasta yksi kurssi minulle on vahvistettu (Introduction to Climate Change) ja sekin taisi olla listallani joku valinta nro. 7. Tarkoitus olis siis ottaa kolme tai neljä kurssia puolen vuoden aikana. Asiaa saattaa siis vaikeuttaa myös se, että johtuen erinäisistä byrokratian koukeroista ja Melbournen pään muutoksista olen nyt listoilla graduate studentina eli maisterivaiheen opiskelijana vaikka kandin papereita ei vielä tämän kevään jälkeen kourassa olekaan. Toivon totisesti, ettei graduate-status estä undergraduate-kurssien ottamista, koska osa niistä kuulosti erittäin erittäin mielenkiintoisilta. Nyt olenkin lähettänyt taas kerran mailia ja kysellyt mikä oikein on kurssivalintojen tilanne.

Toinen tämän hetken tärkeä juttu on lentolippujen hommaaminen. Liput Australiaanhan ovat aivan sikamaisen kalliita noin niinkuin yleensä ottaen. About 1200 eurolla pääsee edestakaisin, halvemmalla ehkä pääsis jos matkustaisi jonain muina kuukausina kuin heinä- ja joulukuussa. Tänä iltana olis tarkoitus nuo liput siis vanhempien suosiollisella avustuksella tarkoitus hommata. En ole vielä saanut penniäkään stipendistäni, joten rahaa lentolipun hommaamiseen ei itsellä vielä olisi. Kiitti äippä ja iskä! Lentoyhtiönä näyttäisi toimivan China Southern Airlines. Koskaan en ole kyseisellä lafkalla lentänyt enkä hirveästi ole löytänyt ihmisten mielipiteitäkään asiasta, mutta koska seuraavaksi 'halvin' lento joka olisi Quantasilla, maksaisi n. 400€ enemmän, matkaan siis suureen tuntemattomaan suurella tuntemattomalla. Toivotaan parasta!

Aika tasan kahden kuukauden kuluttua pitäisi siis alkaa suuren seikkailun toisella puolen maailmaa.