Uusi-Seelanti, osa 2

Ja jatkuu. Tällä kertaa näköjään ilman kuvia, koska blogspot ei nyt halua toimia kunnolla. Jospa myöhemmin sitte postaan pelkät kuvat.

Bruce Baysta matka jatkui lounaan jälkeen kohti Franz Josefin jäätikköä. Pysähdyttiin ja leiriydyttiin parinkymmenen kilometrin päähän itse jäätiköstä ilmaiselle leirintäalueelle. Aivan ihanat oli maisemat kyllä. Vieressä virtasi vaaleansininen joki, ympärillä vihreitä vuoria ja taustalla näkyi jopa Southern Alps eli lumihuippuiset eteläisen pallonpuoliskon Alpit. Ranta oli täynnä kiviä ja käytiin siellä liukastelemassa vähän aikaa. Ihmeteltiin myös helikopterin laskupaikkaa leirintäalueen vieressä. Sieltä olis saanut myös itselle ostaa helikopterilennon alppien ja jäätiköiden yläpuolelle. Ei yllättäen kuitenkaan ollut budjetissa tilaa tämmöiselle toiminnalle, joten tyydyttiin naureskelemaan turvallisuusohjeille. Tähän asti kaikki oli erittäin jees. Kun alettiin kokkaamaan päivällistä, alkoi kuitenkin selvitä paikalla olevien mäkäräisten määrä. Niitä oli oikeasti sadoittain!Ja ne oli kaikki selvästikin kiinnostuneita meidän ruoasta. Siinä olikin sitten aika iloista kokata kun pastasta löytyi myöhemmin vähän ylimääräistä proteiinia. Plus että ne oli suurin osa viehtynyt nimenomaan mun vereen. Thaimaan hyttysten vähäinen kiinnostus siis kostautui tällä reissulla. Kokattuamme otimme projektiksi lahdata niin monta mäkäräistä kuin vain mahdollista ja ihan kivasti onnistuimmekin. Syöminenkään ei ollut niin ahdistavaa kuin olin kuvitellut. Vielä viimeiset joukkoteloitukset ennen nukkumaanmenoa ja pää piiloon peiton sisään.

Aamulla nokka kohti Franz Josefin ja Foxin jäätiköitä. Käytiin tuijottelemassa niitä ja ihmettelemässä sinistä jäätä. Siis se jää oli oikeasti paikka paikoin sinistä! Foxin vieressä oli myös juttua typeristä turisteista, jotka lähtee seikkailemaan jäätikölle ilman oppaita, joku siellä aina välillä kuoleekin ku jäätikkö romahtaa päälle. Viimeksi pari intialaista pari vuotta sitten. Maisemat etenkin Franz Josefilla oli aivan ihanat. Jäätikön vetäytyessä maisema muuttuu jäätikköjoeksi. Samoin ynmpärillä oli vesiputouksia ja sademetsän tynkää. Epätodellinen olo kun katsoo ensin jäätikköä ja sitten vieressä kasvavaa sademetsää. Only in New Zealand...

Jäätiköiden jälkeen otettiin suunta kohti Wanakaa. Matkalla ajeltiin Wakatipu- ja jonku muun järven ohi. Aivan mielettömän näköistä kun järviä ympäröi vuoret, siis oikeat isot lumihuippuiset vuoret. Niihin maisemiin vois vaikka tottua! Matkan varrella pysähdyttiin siis muutaman kerran ottamaan kuvia. Matkalla näkyi myös selkeitä hobitinkoloja, väitän mä. Ihania englantilaisia kukkuloita!

Wanaka oli ehdottomasti yksi mun lempparipaikkoja reissulla, monestakin syystä. Ensinnäkin ne näkymät siitä kaupungin keskustasta, Wanaka-järven yli vuorille, on jotain ihan käsittämätöntä. Niissäkin maisemissa on tosiaan kuvattu Taru Sormusten Herrasta-leffaa. Ilta-auringossa se paikka oli kyllä kuin jostain toisesta maailmasta, niin kaunis. No mutta. Ilta-auringossa nähtiin kuitenkin muutakin mielenkiintoista kuin järvi ja vuoret. Oltiin kuultu Foxilla, että Hobitti-leffan kuvausväkeä oli ollut siellä viikkoa aikaisemmin, mutta ei tietty mihin päin olivat siitä suunnanneet. Wanakassa sitten vitsailtiin jokaisen linja-auton ja rekan kohdalla, että 'joo, epäilyttävän näköinen hobittirekka' kunnes jouduttiin oikeasti todeta, että niitä epäilyttäviä, ilman mitään tekstejä ajelevia rekkoja olikin oikeastaan liikkeellä aika epäilyttävän paljon. Samoin kuin joku roudasi vuorilta bajamajoja ja paria 'luksusvessaa'. Tämän päälle nähtiin vielä yksi ihan kivan näköinen 'trailerhome' eli rekkaan rakennettu asunto. Tästä tehtiin siis päätelmät, että läheisessä kansallispuistossa luultavasti kuvattiin sinäkin päivänä Hobittia. Olin siis tietysti aivan tärinässä loppuillan ja fiilistelin sitä tosiseikkaa, että oon ollut samoilla mestoilla missä kuvataan mun kaikkien aikojen lempileffojen 'jatko-osaa' (no miten sitä nyt kutsuis, prologia, sisarleffaa??). Myöhemmin kuultiinkin varmistus näille arveluille. Myöhemmin ei enää rekkoja näkynyt, nyyh. Wanakassa yritettiin myös löytää Etelän risti-tähtikuvio, joka siis mm. Australian ja Uuden-Seelannin lipuista löytyy. Löysin itse ainakin kolme kuviota, joita oisin voinut siksi luulla eikä Haydenista ollut apua, vaikka ois voinut kuvitella, että australialainen tunnistaa eteläisen tähtitaivaan tunnetuimman tähtikuvion. Mutta nääh, eipä löytyny sillä kertaa.

Wanakan lähellä oli myös muita TSH-kuvauspaikkoja, mm. se metsä, jossa Arwen ja Frodo pakenee nazguleita. Tottahan toki se piti siis käydä katsastamassa, ja kylmät väreet menikin allekirjoittaneella koko ajan ku oltiin siellä. Hayden ja Veronica ei ollu ihan yhtä fiiliksissä, lähinnä naureskeli mulle. :D Minkäs teet, nörtti mikä nörtti.

Wanakan jälkeen vuorossa oli Queenstown. Se kaupunkihan on noin niinku periaatteessa tosi pieni, vaan joku 10 000 asukasta, mutta joka vuosi siellä käy satojatuhansia turisteja, joten se ei vaikuta ollenkaan niin pieneltä. Aika turistinen paikka, mutta ihan kiva kumminki. Maisemat nyt oli taas mielettömät, mutta niiden hehkutus alkaa jotenki tässä vaiheessa menettää tehoaan. Kiva kaupunki kuitenki vuorien ja järven vieressä. Täällä kuulemma hobititkin aika usein TSH-kuvausten aikaan kiersi kapakkeja, oi jospa oisin saanut olla mukana... Queenstownissa käytiin myös syömässä jokseenkin legendaariset Fergburgerit. Paikka on siis aivan ihanan sympaattinen vanhanaikainen kunnon hamppariravintola, jossa rahalleen saa kyllä vastinetta. 7 euroa parhaasta hampurilaisesta mitä oon ikinä syöny. Plussaa myös paikan työntekijöiden hyvästä meiningistä (ja söpöydestä). Queenstownissa oli myös TSH-krääsäkauppa, josta oisin voinu paritkin miekat ja haltiaviitat ostaa puoliakateemista ihmissusiluolaa koristamaan, mutta jätin tällä kertaa hyllyyn. Kaikki oli liian kallista tai vastavuoroisesti krääsää.

Päivän päätteeksi ajettiin viereiseen Franktoniin ja parkkeerattiin uimahallin ulkopuolelle. Aamulla ensin bikiniostoksille (joo, jätin vahingossa bikinit kotia...) ja polskimaan! Voin muuten kertoa, että viikon suihkuttoman jakson jälkeen altaassa polskiminen ja hiusten shampoolla peseminen tuntuu keskimääräistä paremmalta! Franktonista lähtiessä koitettiin myös mennä Deer Park Heights-alueelle tsiigaamaan taas kerran kuvauspaikkoja, mutta se on kuulemma nykyään suljettua aluetta ku teinit on vandalisoinu siellä sen verran. MURRRRrrr senki teinit.

Te Anau-Milford Sound Highway oli kans erittäin jees kokemus. Yöllä nukuttiin jossain hornan tuutissa tien vieressä ku mihinkään parkkipaikoille ei saanut jäädä nukkumaan. Aamulla just ku oltiin sen verran herätty, että kaikilla oli normivaatteet päällä ni siihen ajo auto, jossa oli metsänvartija tms, joka kyseli, että ollaanko nukuttu siinä paikassa. Haydenin pieni valkoinen valhe auttoi meitä pälkähästä kun selvisi, että siihenkään ei ois saanut parkkeerata. Mistäpä sen ois tietty? Ymmärrän kyllä täysin, että luontoa pitää kunnioittaa ja suojella jne, mutta sillon ois kyllä ihan jees, että sanottais tien alussa, että mihinkään päin tätä tietä ei muuten saa parkkeerata sen sijaan, että yritetään ensin 20 kilsaa löytää parkkipaikka ja sitte ku löydetään semmonen missä sitä ei kielletä ni seki on kuitenki kielletty. No, omaa tyhmyyttä tuo myös oli, onneksi siitä kuitenkin selvittiin.

Itse matka Milford Soundiin oli hienompi kuin se paikka itse, ainakin meidän mielestä. Siellä ois varmaan pitänyt ottaa risteily niitä vuonoja katsomaan, mutta meillä ei ollut aluksi varaa sellaiseen, joten tyydyttiin katselemaan kaukaisuudesta. Mutta tosiaan siinä matkalla nähtiin kaikkea hienoa ja mielenkiintoista kea-linnuista (ainoat vuoristopapukaijat maailmassa) peilityyniin järviin ja pitkiin pitkiin tunneleihin. Tavattiin myös korealaisia kuskannut turistiopas, joka neuvoi meitä ilmaisiin albatrossi- ja pingviinibongauspaikkoihin, kiitos siitä!

Te Anausta Dunediniin, joka on siis yllättävänkin iso opiskelijakaupunki. Siellä on muuten siis University of Otago, jonka kanssa Oulullaki oli joskus muinoin vaihtosopimus. Sinne oisin siis hakenu, jos ois ollu mahdollista. Hyvä näin kumminki. :) Siellä oli käynnissä 'jouluinen' Santa Parade eli autot ajo hitaasti pitkin pääkatua kyydissään mitä erilaisimpia jouluhökötyksiä torvensoittajista Tupuun, Hupuun ja Lupuun. Olihan se joulupukkikin siellä jonon viimeisenä. Ei vaan saanut allekirjoittanutta kovinkaan jouluisiin tunnelmiin kun samalla pitää miettiä että palaako niska helteessä. Dunedinissa käytiin kattomassa myös Albatrosseja, joiden siipien kärkiväli voi siis olla kolmekin metriä. Siellähän niitä pari näkyi, vaikka ei sitä ihan heti ymmärtänyt, miten isoja ne onkaan ku ne ilmassa liiteli. Hienon näköisiä lintuja enivei.

Pistetäänpä nyt vielä kerran poikki, lähen ottamaan aurinkoa, morjes! Ens kerralla sitte loput, mm. pingviinejä ja rauniokaupunkia tiedossa.