Kuvia Keski-Maasta

Koska kuvien julkaisu temppuilee niin tehdään tämä nyt näin tällä kertaa. Tässä siis kuvia liittyen pariin viime postaukseen.



Joko Franz Josef tai Fox Glacier




Wakatipu-järvi




Wanaka <3




Arrowtown, TSH-kuvauspaikka tämäkin




Queenstown




Matkalla Milford Soundiin




Ihanan värinen joki taas




Christchurch Red Zone, ei menemistä




Christchurchin kasvitieteellisen puutarhan ruusutarha




Yellow-eyed penguins




Oamaru ja paikallista taidetta

Uusi-Seelanti, osa 3 ja Hyvää joulua!

Näköjään kuvien lisäily ei edelleenkään toimi niinku pitäis, joten tyydyn lisäämään vaan tämän yhden kuvan Lake Tekaposta, yks reissun hienoimpia paikkoja. Siitä lisää tuonnempana.


Dunedinista matka jatkui hiljalleen kohti Christchurchia. Ensimmäinen stoppi matkalla oli Oamaru, jollain tavalla erittäin psykedeelinen pikkukaupunki itärannikolla. Kaupungissa on nimittäin suht iso ja vanha viktoriaaninen kaupunginosa, joka on peruja kaupungin kukoistusajalta. Aivan ihania pieniä kujia, joilla vanhat käsityöammatit näkyivät olevan voimissaan. Toki kaupungilla oli myös vähemmän historiallinen keskusta kauppoineen, mutta se ei ollut missään määrin kiinnostava, joten lähinnä pyörittiin tuolla 'vanhassa' kaupungissa. Käytiin myös maistelemassa elämäni mahdollisesti parhaita juustoja paikallisessa juustotehtaassa, joka on myös maailmankuulu ja voittanut useita palkintoja kv-kilpailuissa. NAM. Jotkut Hollywood-julkkikset tilaa tämän paikan juustoja kuvauspaikalle, muuten ei kuulemma vuorosanat kulje. En yhtään ihmettele.

No, paikan varsinainen nähtävyys taisivat kuitenkin olla pingviinit. Meille kerrottiin, että pienen ajomatkan päässä ovat yellow-eyed penguins, joita pääsee katsomaan ilmaiseksi, mutta jotka eivät joka päivä välttämättä tulekaan juuri siihen rantaan josta niitä pääsee katsomaan. Toinen vaihtoehto ovat myöhemmin, vasta auringon laskettua saapuvat blue penguins, siniset ja maailman pienimmät pingviinit, joita nähdäkseen täytyy maksaa. Lisäksi sanottiin, että jos meidät saadaan kiinni alueelta ilman, että ollaan maksettu pääsymaksua, seuraa muhevat sakot. Sillä lailla. Lähdimme siis katsomaan yellow-eyed penguinseja, jotka ovat kuulemma niin arkoja, että jos havaitsevat ihmisiä rannan läheisyydessä, eivät luultavasti tulekaan rantaan. Joku olikin juuri aikaisemmin käynyt liian lähellä niitä (Ärrrrr, mistä näitä riittää??), joten odoteltiin varmaan tunnin verran tihkusateessa ja viimassa, mutta niin niitä vain muutama sieltä sitten rantautui. Myöhemmin joku oli myös hoksannut, että yhden pesä oli ihan polun vieressä eivätkä nämä yksilöt olleet millänsäkään, vaikka ihmiset siinä toljottivat ja ottivat kuvia. Ihania!!!

Myöhemmin mentiin vielä käymään siihen toiseen pingviinipaikkaan, kun oltiin tältä aiemmin tapaamaltamme matkaoppaalta kuultu, että pingviinien pesiä on paitsi siellä pääsymaksualueella, myös viereisissä punaisissa ladoissa. Niinpä jäätiin sitten sinne hengaamaan ja vähän ajan päästä kuultiinkin, kun poikaset ladosta huusivat emoaan, olivat kai raukat nälissään. Siinä odottaessamme meitä tuli jututtamaan kiwi-pariskunta, jotka olivat lomamatkalla ja olivat tulleet myös pingviinejä morjestamaan. Kävi myös ilmi, että heillä oli vuosia sitten ollut suomalainen vaihtarityttö Tampereelta, ihan hauskaa. Aika kauan saatiin taas hytistä ennen kuin mitään tapahtui, mutta lopulta rantavedessä alkoi näkyä liikettä. Pingviinithän saattavat tulla yksitellen rantaan, mutta odottavat siellä niin kauan, että kasassa on tarpeeksi suuri porukka, jotta uskaltaa lähteä viimeiselle etapille kotikoloa kohti. Aivan hullun suloisia vaappujia! Ainoa ikävä juttu on, että kotiin päästäkseen niiden pitää ylittää tie, jolla ajoi vähän väliä autoja, joten monta kertaa piti ottaa lähtö uusiksi kavereiden kanssa ennen kuin pääsivät vipeltämään tien yli. Osansa tekivät toki myös paikalla olleet ymmärtämättömät turistit, jotka ryntäilivät ympäriinsä kameroineen, metelöintiä unohtamatta. No, loppu hyvin kaikki hyvin, siitä ne vaappuivat vierestä kotiin ruokaa viemään. Pingviinit oli yksi reissun kohokohtia, ehdottomasti! En ollut siis koskaan ennen yhtään missään pingviiniä nähnyt, nyt on sekin sitten koettu.

Oamarusta matka jatkui kohti Lake Tekapoa, jonne Haydenin ja Veronican houkuttelin. Tekapo on siis järvi, jota 'ruokkii' läheinen jäätikkö. Suomeksi sanottuna siis jäätiköstä irtoaa hienonhienoa kivipölyä, joka antaa järvelle sen erittäin omituisen ja aivan ihanan vaaleansinisen värin. Näky on yksi psykedeelisimmistä, mitä oon koskaan nähnyt! Vielä paremmat näkymät saadaksemme lähdettiin pienelle päiväpatikalle, 9 kilsaa ylös-alas-reittiä vei meidät observatorion ja entisen jenkkien vakoiluaseman juurelle ja aivan mahtaviin maisemiin! Kelpas kuunnella soittimesta TSH-musiikkia ja fiilistellä sitä, että juuri tämän kauemmas ei kotoa enää tällä pallolla pääse. Siltä kyllä tuntuikin kun niitä maisemia katseli. :)

Lake Tekaposta lähdettiin etsimään Edorasia, jota ei kuitenkaan sitten löytynyt. Sääkin oli huono ja kaikkia masensi, joten leiriydyttiin vaan lähimmälle vapaalle parkkipaikalle. Hyvä ruoka, ei hyttysiä = parempi mieli. Aamusta kohti Christchurchia.

Christchurchissahan oli siis helmikuussa iso maanjäristys. Se oli itse asiassa jälkijäristys isommalle, olikohan viime joulukuussa tapahtuneelle järistykselle. Tällä kertaa kuitenkin järistyskeskus oli kaupungin keskustassa ja vahingot näin ollen aivan toista luokkaa kuin maaseudulla tapahtuneessa pääjäristyksessä. Kaupungin ydinkeskusta oli aivan raunioina eikä sinne saanut mennä viikolla lainkaan. Moni merkittävä rakennus oli tuhoutunut kokonaan eikä kaikkia raivaustöitäkään oltu vielä saatu aloitettua. Ensin pitää siis tarkistaa, onko siellä turvallista raivausta aloittaakaan, ennen kuin päästään itse urakkaan. Satoja ihmisiä myös kuoli järistyksessä, joten tunnelma kaupungissa ei joulun alla ollut kaikista riehakkain. Monet asiat näyttivät olevan myös väliaikaisia rekan perävaunuhökötyksiä, mm. väliaikainen pankki, vaatekauppoja yms. Turistikauppoja oli kuulemma ennen ollut liikaakin, nyt niitä taisi olla kaksi. Museo ja kasvitieteelliset puutarhat säilyivät onneksi ja niissä päästiin käymäänkin. Museo oli ilmainen ja yksi mielenkiintoisimmista missä oon koskaan käynyt, suosittelen!
Christchurchissa siis käytettiin aikaa lähinnä museoita ja puutarhaa kierrellen, viimeisiä ostoksia tehden ja viimeisenä päivänä rannalla hiekkalinnoja rakennellen. Uimassakin koitin käydä, mutta oli vaan liian kylmää!

Perjantai-iltana auton palautus, kyyti lentokentälle ja reilun kymmenen tunnin odotus saattoi alkaa. Muuten meni ihan kivasti, mutta se osa lentokenttää millä meidän piti nukkua, oli aivan liian kylmä siihen hommaan! En tiiä oliko se tarkotuksella tehty niin, ettei ketään huvittais jäädä sinne nukkumaan, mutta nukuin siis about 15 minuuttia koko yönä. Voin kertoa, että olo oli aika freesi seuraavana aamuna. No, kotiin kuitenkin päästiin. Kodista puheenollen, oli jännä tunne tulla takaisin Melbourneen. Oon aina jotenkin aatellut, että Uusi-Seelanti ois enemmän mun oloinen paikka kuin Australia. Toki näin vois ollakin, jos viettäisin siellä enemmän aikaa, who knows. Nyt kuitenkin Melbourneen tullessa oli aika vahvasti semmoinen olo, että tulin taas siihen paikkaan johon kuulunkin. Ainakin täällä Australasiassa. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että Uuden-Seelannin reissu oli yks elämäni hienoimpia kokemuksia, ei mennyt kymmenen vuoden odotus hukkaan! Vielä kun pääsis pohjoissaartakin tutkimaan. No jospa vaikka jonku harjottelun siellä sitten....... :P

Seuraavana maanantaina sanoin siis hyvästit Haydenille ja Veronicalle, yhtä tympeää hommaa joka kerta. Tällä kertaa ehkä vielä enemmän kun kyseessä on ihmiset, joiden kanssa on viettänyt suurimman osan ajastaan täällä. No, kohtahan sitä jo taas nähdäänkin. :) Sen jälkeen oon sanonut hyvästit myös Majalle, Sarahille, Benille, ....... Lista tuntuu loputtomalta. Nyt Unilodge onkin melkein tyhjä kavereista ja tuntuu enemmänkin siltä, että asuisi hostellissa. Äkkiä tämäkin viikko on kuitenkin mennyt. Lauantaina kävin Katrinan synttäreillä ja sunnuntaina käytiin Aamirin ja Erican kanssa taidemarkkinoilla ja lounaalla, joten aivan erakoksi en oo vielä alkanut.

Kolme yötä jouluun on! Lauantaina on siis jouluaatto, mutta täällä lämmössä siitä viis. Paljon siistimpää on nimittäin se, että Suomivieraat saapuu vihdoin ja viimein tänne! Oon luvannut valmistaa heille perinteisen australialaisen jouluaterian eli grillata nakin ja sipulia ja pistää sen paahtoleivän väliin. No ei kai, ehkä laitan ihan oikeaa ruokaa.

Sain muuten kotiväen joulupaketin, isot kiitokset siitä! Ihanaa joulua myös kaikille kotiin ja koti-Suomeen! <3 Kova ikävä on jo kaikkia, mutta tasan kolmen viikon päästä lähteekin jo lento takaisin sinne pohjoiseen.

Sitä ennen on kuitenkin vielä luvassa aurinkoa, rantoja, road trippejä, turisteilua, kenguruita, koaloita ja hyvää seuraa. Happy holidays, people!

Uusi-Seelanti, osa 2

Ja jatkuu. Tällä kertaa näköjään ilman kuvia, koska blogspot ei nyt halua toimia kunnolla. Jospa myöhemmin sitte postaan pelkät kuvat.

Bruce Baysta matka jatkui lounaan jälkeen kohti Franz Josefin jäätikköä. Pysähdyttiin ja leiriydyttiin parinkymmenen kilometrin päähän itse jäätiköstä ilmaiselle leirintäalueelle. Aivan ihanat oli maisemat kyllä. Vieressä virtasi vaaleansininen joki, ympärillä vihreitä vuoria ja taustalla näkyi jopa Southern Alps eli lumihuippuiset eteläisen pallonpuoliskon Alpit. Ranta oli täynnä kiviä ja käytiin siellä liukastelemassa vähän aikaa. Ihmeteltiin myös helikopterin laskupaikkaa leirintäalueen vieressä. Sieltä olis saanut myös itselle ostaa helikopterilennon alppien ja jäätiköiden yläpuolelle. Ei yllättäen kuitenkaan ollut budjetissa tilaa tämmöiselle toiminnalle, joten tyydyttiin naureskelemaan turvallisuusohjeille. Tähän asti kaikki oli erittäin jees. Kun alettiin kokkaamaan päivällistä, alkoi kuitenkin selvitä paikalla olevien mäkäräisten määrä. Niitä oli oikeasti sadoittain!Ja ne oli kaikki selvästikin kiinnostuneita meidän ruoasta. Siinä olikin sitten aika iloista kokata kun pastasta löytyi myöhemmin vähän ylimääräistä proteiinia. Plus että ne oli suurin osa viehtynyt nimenomaan mun vereen. Thaimaan hyttysten vähäinen kiinnostus siis kostautui tällä reissulla. Kokattuamme otimme projektiksi lahdata niin monta mäkäräistä kuin vain mahdollista ja ihan kivasti onnistuimmekin. Syöminenkään ei ollut niin ahdistavaa kuin olin kuvitellut. Vielä viimeiset joukkoteloitukset ennen nukkumaanmenoa ja pää piiloon peiton sisään.

Aamulla nokka kohti Franz Josefin ja Foxin jäätiköitä. Käytiin tuijottelemassa niitä ja ihmettelemässä sinistä jäätä. Siis se jää oli oikeasti paikka paikoin sinistä! Foxin vieressä oli myös juttua typeristä turisteista, jotka lähtee seikkailemaan jäätikölle ilman oppaita, joku siellä aina välillä kuoleekin ku jäätikkö romahtaa päälle. Viimeksi pari intialaista pari vuotta sitten. Maisemat etenkin Franz Josefilla oli aivan ihanat. Jäätikön vetäytyessä maisema muuttuu jäätikköjoeksi. Samoin ynmpärillä oli vesiputouksia ja sademetsän tynkää. Epätodellinen olo kun katsoo ensin jäätikköä ja sitten vieressä kasvavaa sademetsää. Only in New Zealand...

Jäätiköiden jälkeen otettiin suunta kohti Wanakaa. Matkalla ajeltiin Wakatipu- ja jonku muun järven ohi. Aivan mielettömän näköistä kun järviä ympäröi vuoret, siis oikeat isot lumihuippuiset vuoret. Niihin maisemiin vois vaikka tottua! Matkan varrella pysähdyttiin siis muutaman kerran ottamaan kuvia. Matkalla näkyi myös selkeitä hobitinkoloja, väitän mä. Ihania englantilaisia kukkuloita!

Wanaka oli ehdottomasti yksi mun lempparipaikkoja reissulla, monestakin syystä. Ensinnäkin ne näkymät siitä kaupungin keskustasta, Wanaka-järven yli vuorille, on jotain ihan käsittämätöntä. Niissäkin maisemissa on tosiaan kuvattu Taru Sormusten Herrasta-leffaa. Ilta-auringossa se paikka oli kyllä kuin jostain toisesta maailmasta, niin kaunis. No mutta. Ilta-auringossa nähtiin kuitenkin muutakin mielenkiintoista kuin järvi ja vuoret. Oltiin kuultu Foxilla, että Hobitti-leffan kuvausväkeä oli ollut siellä viikkoa aikaisemmin, mutta ei tietty mihin päin olivat siitä suunnanneet. Wanakassa sitten vitsailtiin jokaisen linja-auton ja rekan kohdalla, että 'joo, epäilyttävän näköinen hobittirekka' kunnes jouduttiin oikeasti todeta, että niitä epäilyttäviä, ilman mitään tekstejä ajelevia rekkoja olikin oikeastaan liikkeellä aika epäilyttävän paljon. Samoin kuin joku roudasi vuorilta bajamajoja ja paria 'luksusvessaa'. Tämän päälle nähtiin vielä yksi ihan kivan näköinen 'trailerhome' eli rekkaan rakennettu asunto. Tästä tehtiin siis päätelmät, että läheisessä kansallispuistossa luultavasti kuvattiin sinäkin päivänä Hobittia. Olin siis tietysti aivan tärinässä loppuillan ja fiilistelin sitä tosiseikkaa, että oon ollut samoilla mestoilla missä kuvataan mun kaikkien aikojen lempileffojen 'jatko-osaa' (no miten sitä nyt kutsuis, prologia, sisarleffaa??). Myöhemmin kuultiinkin varmistus näille arveluille. Myöhemmin ei enää rekkoja näkynyt, nyyh. Wanakassa yritettiin myös löytää Etelän risti-tähtikuvio, joka siis mm. Australian ja Uuden-Seelannin lipuista löytyy. Löysin itse ainakin kolme kuviota, joita oisin voinut siksi luulla eikä Haydenista ollut apua, vaikka ois voinut kuvitella, että australialainen tunnistaa eteläisen tähtitaivaan tunnetuimman tähtikuvion. Mutta nääh, eipä löytyny sillä kertaa.

Wanakan lähellä oli myös muita TSH-kuvauspaikkoja, mm. se metsä, jossa Arwen ja Frodo pakenee nazguleita. Tottahan toki se piti siis käydä katsastamassa, ja kylmät väreet menikin allekirjoittaneella koko ajan ku oltiin siellä. Hayden ja Veronica ei ollu ihan yhtä fiiliksissä, lähinnä naureskeli mulle. :D Minkäs teet, nörtti mikä nörtti.

Wanakan jälkeen vuorossa oli Queenstown. Se kaupunkihan on noin niinku periaatteessa tosi pieni, vaan joku 10 000 asukasta, mutta joka vuosi siellä käy satojatuhansia turisteja, joten se ei vaikuta ollenkaan niin pieneltä. Aika turistinen paikka, mutta ihan kiva kumminki. Maisemat nyt oli taas mielettömät, mutta niiden hehkutus alkaa jotenki tässä vaiheessa menettää tehoaan. Kiva kaupunki kuitenki vuorien ja järven vieressä. Täällä kuulemma hobititkin aika usein TSH-kuvausten aikaan kiersi kapakkeja, oi jospa oisin saanut olla mukana... Queenstownissa käytiin myös syömässä jokseenkin legendaariset Fergburgerit. Paikka on siis aivan ihanan sympaattinen vanhanaikainen kunnon hamppariravintola, jossa rahalleen saa kyllä vastinetta. 7 euroa parhaasta hampurilaisesta mitä oon ikinä syöny. Plussaa myös paikan työntekijöiden hyvästä meiningistä (ja söpöydestä). Queenstownissa oli myös TSH-krääsäkauppa, josta oisin voinu paritkin miekat ja haltiaviitat ostaa puoliakateemista ihmissusiluolaa koristamaan, mutta jätin tällä kertaa hyllyyn. Kaikki oli liian kallista tai vastavuoroisesti krääsää.

Päivän päätteeksi ajettiin viereiseen Franktoniin ja parkkeerattiin uimahallin ulkopuolelle. Aamulla ensin bikiniostoksille (joo, jätin vahingossa bikinit kotia...) ja polskimaan! Voin muuten kertoa, että viikon suihkuttoman jakson jälkeen altaassa polskiminen ja hiusten shampoolla peseminen tuntuu keskimääräistä paremmalta! Franktonista lähtiessä koitettiin myös mennä Deer Park Heights-alueelle tsiigaamaan taas kerran kuvauspaikkoja, mutta se on kuulemma nykyään suljettua aluetta ku teinit on vandalisoinu siellä sen verran. MURRRRrrr senki teinit.

Te Anau-Milford Sound Highway oli kans erittäin jees kokemus. Yöllä nukuttiin jossain hornan tuutissa tien vieressä ku mihinkään parkkipaikoille ei saanut jäädä nukkumaan. Aamulla just ku oltiin sen verran herätty, että kaikilla oli normivaatteet päällä ni siihen ajo auto, jossa oli metsänvartija tms, joka kyseli, että ollaanko nukuttu siinä paikassa. Haydenin pieni valkoinen valhe auttoi meitä pälkähästä kun selvisi, että siihenkään ei ois saanut parkkeerata. Mistäpä sen ois tietty? Ymmärrän kyllä täysin, että luontoa pitää kunnioittaa ja suojella jne, mutta sillon ois kyllä ihan jees, että sanottais tien alussa, että mihinkään päin tätä tietä ei muuten saa parkkeerata sen sijaan, että yritetään ensin 20 kilsaa löytää parkkipaikka ja sitte ku löydetään semmonen missä sitä ei kielletä ni seki on kuitenki kielletty. No, omaa tyhmyyttä tuo myös oli, onneksi siitä kuitenkin selvittiin.

Itse matka Milford Soundiin oli hienompi kuin se paikka itse, ainakin meidän mielestä. Siellä ois varmaan pitänyt ottaa risteily niitä vuonoja katsomaan, mutta meillä ei ollut aluksi varaa sellaiseen, joten tyydyttiin katselemaan kaukaisuudesta. Mutta tosiaan siinä matkalla nähtiin kaikkea hienoa ja mielenkiintoista kea-linnuista (ainoat vuoristopapukaijat maailmassa) peilityyniin järviin ja pitkiin pitkiin tunneleihin. Tavattiin myös korealaisia kuskannut turistiopas, joka neuvoi meitä ilmaisiin albatrossi- ja pingviinibongauspaikkoihin, kiitos siitä!

Te Anausta Dunediniin, joka on siis yllättävänkin iso opiskelijakaupunki. Siellä on muuten siis University of Otago, jonka kanssa Oulullaki oli joskus muinoin vaihtosopimus. Sinne oisin siis hakenu, jos ois ollu mahdollista. Hyvä näin kumminki. :) Siellä oli käynnissä 'jouluinen' Santa Parade eli autot ajo hitaasti pitkin pääkatua kyydissään mitä erilaisimpia jouluhökötyksiä torvensoittajista Tupuun, Hupuun ja Lupuun. Olihan se joulupukkikin siellä jonon viimeisenä. Ei vaan saanut allekirjoittanutta kovinkaan jouluisiin tunnelmiin kun samalla pitää miettiä että palaako niska helteessä. Dunedinissa käytiin kattomassa myös Albatrosseja, joiden siipien kärkiväli voi siis olla kolmekin metriä. Siellähän niitä pari näkyi, vaikka ei sitä ihan heti ymmärtänyt, miten isoja ne onkaan ku ne ilmassa liiteli. Hienon näköisiä lintuja enivei.

Pistetäänpä nyt vielä kerran poikki, lähen ottamaan aurinkoa, morjes! Ens kerralla sitte loput, mm. pingviinejä ja rauniokaupunkia tiedossa.

Uusi-Seelanti, osa 1

Voivoi. Mistähän sitä taas alkaisi, kun tuntuu, että tekstiä ois varmaan kolmen tai neljän blogipostauksen verran. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että 'kotona' ollaan ehjänä, väsyneenä ja onnellisena. Oli sen verran väsyttävä, mutta ehdottoman ainutlaatuinen ja uskomattoman hieno reissu nimittäin.

25.11. oli siis virallisesti viimeinen tenttipäivä ja joukon viimeinen, skottiraasu Craigkin pääsi kouluhommien ikeestä vihdoin ja viimein, joten täytyihän sitä juhlistaa. Itsellä kuitenkin nakutti takaraivossa seuraavan aamun herätys 5.30, joten baariin asti ei itsestä ollut lähtemään. Hyvästejä joutui taas sanomaan, yhtä hankalia joka kerta. Jospa sitä kuitenkin taas nähtäisiin joskus. :) Ai niin ja täytyy sanoa, että täällä muodostunutta pienimuotoista ikäkriisiä helpotti kummasti, kun Craigin skottikaveri luuli mua 18-vuotiaaksi. Tahtoisin ajatella, että se johtuu mun nuorekkaasta olemuksestani eikä niinkään epäkypsistä jutuistani. (Sanni kyllä tietää mistä puhutaan ja minkä ei tässä iässä enää pitäis naurattaa, ollaan kuitenki neljännellä luokalla jo...)

Aamulla siis pirteänä ylös ja tarkistamaan edellisyön pakkauksen tulokset, ihan hyvältä yllättäen näytti. Muistaakseni seitsemän maissa taksiin ja lentokentälle. Check-in-kone temppuili ja tilttaili ja vaikka mitä, mutta loppuviimein saatiin sitten boarding passit. Vähän sydän hypähti, ku lentokenttävirkailija kysyi, että 'onhan teillä viisumi, joka mahdollistaa useamman maahantulon ku ootte Uuteen-Seelantiin menossa'. Ööö, joo, kyllä kai, eiköhän. :D En ollut edes tajunnut, etten oo käyny ulkomailla tän reissun aikana. Mutta siis joo, ei sen kans sitten ollut mitään ongelmia, mutta vähän aikaa piti miettiä, että pääsenköhän takas ollenkaan.

Meidän lennot oli periaatteessa Pacific Blue-nimisen lentoyhtiön, mutta kun se lensi yhteistyössä Air New Zealandin kanssa niin päästiin menomatkalla vähän hulppeampaan kyytiin. Uudenkarhea kone, kaikille omat tv-screenit täynnä hyvää ohjelmaa sun muuta ja erinomaiset ruuat, nam! Lentokentältä soitto Lucky Rentalsille ja sitten vaan odottelemaan, että hakevat meidät päämajaansa vuokrasopimuksia kirjottelemaan yms. Voin kertoa, että ihan pikkuisen kyllä jännitti, kun ei tosiaan tullu se kv-kortti ennen reissua, mutta siinä ei tullutkaan sitten yhtään minkäänlaista ongelmaa sen kanssa. Mulla ja Veronicalla on täysimittainen(no en tiiä mikä sana vastaa full licencea?) ajokortti, joten meille annettiin lupa ajaa autoa, Haydenille ei, koska sen on joku ajolupa eikä varsinainen ajokortti. Luonnollisestihan siis Hayden ajoi sitte yli puolet ajasta. Veronica ei oo kovin innokas kuski, joten jaettiin sitte ajovuorot niin, että Hayden ajoi suurimman osan ajasta ja mä sillon ku sitä ei kiinnostanu tai väsytti. Sen verran oon vissiin jo tottunu vasemmanpuolimmaiseen liikenteeseen, että niin päin ajaminen tuntuu jo luonnollisemmalta ku oikealla puolen ajaminen. Oonki tässä viime päivinä pohdiskellu, että miten päin suomalaiset liikenneympyrät oikein toimii. Pitää tutkailla sitten tammikuussa.

Reissuhan alkoi siis Christchurchista, mutta ei siitä paikasta vielä sen enempää kun nähtiin alussa tasan lentokenttä ja autovuokraamon piha. Koska tosiaan virallisten papereiden mukaan Hayden ei saanut autoa ajaa ni meikähän sillä kurvas sitten pihasta ulos ja kohti pohjoista ja Kaikouraa. Hihkuin ja ihastelin ja kiljahtelin koko sen kolme-neljä tuntia mikä sinne ajettiin kun heti tuntui, että oon tullu Keski-Maahan ja lampaiden ja ihanien maisemien luvattuun maahan, vaikken tienny mitä kaikkea vielä onkaan edessä. Mutta siis ekat asiat, jotka pistettiin merkille oli ihanat mäkiset maisemat ja ne MILJOONAT LAMPAAT. Olinki jo ehtiny unohtaa täysin sen stereotypian, että kaikki Uusi-Seelantilaiset on lammaspaimenia. Noilla määrillä mitä siellä nähtiin en ois lainkaan yllättynyt. Enemmänhän siellä siis vissiin on lampaita ku ihmisiä. Väkiluku taitaa olla 4,5 miljoonan paikkeilla. Aika samantuntuinen paikka jossain mielessä siis kuin Suomi. Sitä lukuunottamatta, että Suomen maaseutu vaikuttaa paljon eläväisemmältä ja asutetummalta. Täällä näky oikeastaan vaan lampaita, vuoria ja lampaita. Aika vähän näkyi loppujen lopuksi taloja kaupunkien ulkopuolella.

No se Kaikoura. Saavuttiin sinne joskus iltapäivällä, hoideltiin ekoja kauppaostoksia, rahannostoja ja leiriytymistä. Mehän siis elettiin ihan täysin kengännauhabudjetilla, joten nukuttiin parkkipaikoilla, käytettiin yleisiä vessoja ja ladattiin kameroita ja soittimia kirjastoissa. Aika vähän tosiaan oli ilmaisia leiriytymispaikkoja, joten ei muuta ku auto p

arkkiin parkkipaikalle ja verhot alas. Näin siis myös Kaikourassa, jossa aateltiin löytäneemme tosi kiva parkkeerauspaikka meren rannalta tien vierestä. Yöllä sitten herättiin maailmanlopun/kolmannen maailmansodan/maanjäristys/kaikki loput kauhukuvat kaltaiseen varoitussireenin mölinään. Kun sitten uskaltauduin kurkistamaan ulos ikkunasta huomasin, että oltiin parkkeerattu paloaseman viereen ja nyt sitten sinne juoksi miekkosia ja kohta lähtikin paloauto hommiin. Jonku aikaa jäi tärinä päälle ja kesti hetken, että sai taas unen päästä kiinni. Aamulla kun herättiin niin huomattiin kuinka uskomattoman kauniiseen paikkaan oltiinkaan tultu. Pilviverho oli väistynyt ja paljastanut kaupungin takana olevat ihanat lumihuippuiset vuoret. Lähdettiin sitten katselemaan läheistä hyljepopulaatiota muutaman kilometrin päähän. Käytiin samalla muutaman tunnin kävelyretkellä aivan täysin käsittämättömissä Sveitsi-maisemissa. Otin varmaan noin miljoona kuvaa jo sinä päivänä.

Jotenkin viiden kuukauden Australiassa oleskelun jälkeen kuvittelin myös, etten tarvi Uudessa-Seelannissa aurinkorasvaa. Virhe. Kaikillahan siinä palo naama ja niska, mutta oli kyllä sen arvoista. Takaisin tullessa löyty vielä lisää hylkeitäkin, ihania veijareita! Kaikoura oli kyllä heti kärkeen aivan loistava paikka ja jää mieleen yhtenä reissun hienoimmista päivistä. Sieltä lähdettäessä käytiin vielä katsomassa Ohaun hyljevauvakolonnaa. Hyppivät vedessä vesiputouksen vieressä, aika mielettömän näköistä! Tietysti paikalla piti olla myös kiintiöidioottituristit, joiden mielestä oli ihan ookoo mennä liian lähelle hylkeitä ja koittaa silittää niitä yms vaikka se on nimenomaan kielletty. ARgh!! No, hyljevauvat oli söpöjä kumminkin.

En nyt jaksa ihan joka päivästä tänne erikseen kirjottaa (ja pitäähän mulla olla jotain kerrottavaa sitte ihan noin niinku naamatustenki ku nähään), joten skippaan kaupunkipäivät, jotka ei ihan niin mielenkiintosia ollu ku noi luontopäivät. Nelson ja Richmond siis kaupunkeja, ei kirjastoa ja nukkumista lukuunottamatta mitään maata mullistavaa. Paitsi, että reissun tokavikana päivänä Christchurchissa kuulin, että Orlando Bloom oli juuri laskeutunut Nelsonin lentokentälle, aijai! Pari viikkoa oltiin siis etuajassa. :/ No ainaki oon nyt sitte ollu samassa maassa Legolasin kanssa.

Richmondista suunnattiin kohti Abel Tasmanin kansallispuistoa. Ensin Kaiteriteri Beachille, joka oli Jennan suosittelema. Oli kyllä ihana ranta ja ihanan väristä vettä, valitettavasti oli vaan kylmä, tuulinen ja tihkuinen päivä, joten ei tarjennu uimaan rynnätä. Tässä vaiheessa tutuksi olivat siis jo tulleet pohjoisen ja länsirannikon vuoristoiset, mutkaiset ja hitaat/bensaa syövät tiet. Käytiin katsomassa hauskan muotoista Split Apple Rockia eli halkaistun omenan näköistä isoa kiveä meressä. Ihan hauskan näköinen, vaikka meidän näköalapaikalta se ei niin hyvältä näytäkään kuin jos siitä ois vaikka melonut vierestä. Ihania rantoja kaikki tyynni, veden väri taas jotain aivan uskomatonta.

Siitä täytyykin muuten tehdä erityismaininta, näistä vesistä siis. Taru Sormusten Herrasta-trilogiaa katsoessani siis oon aina aatellu, että jokien väri on tehty tietokoneella, jotta siitä saatais enemmän fantasiamaailman näköinen. Väärin. Uudessa-Seelannissa järvien ja jokien veden väri on välillä jotain aivan käsittämätöntä. Voisin vaan tuijottaa niitä ihanan turkooseja jokia ikuisuuksiin asti! En tiiä onko niissä kaikissa kyse siitä, että niiden alku on jäätikön alla, joka siis vapauttaa veteen

jotain ainesosia, jotka aiheuttaa tän värin. Tai jotain. Terveisin pseudotieteilijä Pihlajamaa. Kertokaa joku joka tietää asiasta enemmän please. Ihania ne on kumminkin.

No joo siis. Iltapäivällä saavuttiin Poharaan, pikkupaikkaan Abel Tasmanin kansallisupuiston länsipuolella. Nätti paikka, kiva ranta ja tien vieressä varoituskyltti pingviineistä. Niitä ei kuitenkaan tuolla näkynyt.

Rannalla oli laskuvesi, joten vesi oli oikeasti kävelymatkan päässä. Hayden kävi uimassa, mä totesin, että vesi on liian kaukana ja täynnä pelottavia otuksia. Nähtiin mm.isoiso oranssi meritähti ja

valtavia simpukoita. Illalla kokattiin bolognesea, joka lukeutuikin reissun juhlavimpiin aterioihin, kertonee siis jotain meidän budjetista. :D Käytiin myös satamassa ihmettelemässä auringonlaskua ja kallioita. Juomavedestä kysäisin myös paikallisessa kaupassa kun näin, että siellä myytiin pullovettä. Kuulemma periaatteessa ookoo, mutta että omaa harkintaa voi käyttää ja miettiä haluaako ottaa riskin sairastua. No, mehän ei vedestä alettu maksaa ja juotiin ihan vaan hanavettä. Ei onneks tullu mitään tauteja.

Seuraava päivä olikin ajopäivä hienoilla

maisemilla ja pysähdyksillä maustettuna. Ei ees muistettu, että Punakaiki on se paikka missä on Pancake Rocks eli vanhaa merenpohjaa olevat kalliot, jotka näyttää pannukakuilta. Siellä oli myös hienoja öö tuota.. Blowholes. Eli siis semmosiaa kalliomuodostumia, joihin ku tulee aallot sisään ni ne syöksyy ylöspäin voimalla ja aiheuttaa isoja vesityrskyjä. Voi jestas mitä suomenkieltä taas. No kuitenkin, ihanan näköistä oli ja sääkin suosi, joten kiva oli käveleskellä siellä.

Seuraava stoppi oli Bruce Bay, joka oikeastaan löydettiin vahingossa ku pysähdyttiin keittään nuudeleita lounaaksi. Se on siis semmoinen ranta, joka on täynnä semmosia valkoisia kiviä, joihin ihmiset kirjoittelee niiden viestejä yms.

Ihan hauska, että törmättiin tähän rantaan, oletettavasti tää oli se mistä Jenna puhu.

Nyt alkaa postaus näyttää jo sen verran eeppiseltä, että taidan katkaista tähän ja jatkaa seuraavassa lisää, ei näitä jaksa muuten kukaan lukea. Ensi jaksossa siis luvassa mm. miljoonia mäkäräisiä, jäätiköitä ja Hobittirekkoja, stay tuned!

Pedich Edhellen? Do you speak Elvish?

Heippatirallaa nyt näin harvinaisen lyhyen tauon jälkeen! Lauantaiaamuna alkaa mitä luultavimmin ainaki parin viikon mittainen blogihiljaisuus (ihan ku se tälle blogille ois jotenki epätyypillistä), sillä silloin meidät vie Virgin Blue kohti Keski-Maata eli Middle Earthia eli Uutta-Seelantia eli New Zealandia. Siellä se minun Keski-Maa mua odottaa, JES!!!

Christchurchiin siis lennämme lauantaina. Siitä eteenpäin lähdemme ajelemaan campervanilla eli siis tämmöisellä about pakettiauton kokoisella moottorikodilla, joka meidät toivottavasti kuljettaa ympäri eteläsaarta. Toki ois hienoa nähdä pohjoistakin enemmän, mutta näillä aikaraameilla aateltiin keskittyä mieluummin eteläsaareen, että jää aikaa fiilistelyyn, chillailuun ja tähtien tuijotteluun. Surullista kyllä alkoi tuossa edellisen lauseen aikana soida päässä Uniklubin Näiden tähtien alla. Jos ette biisiä tiiä ni älkää ottako selvää. Pyyhkikää siis se mielikuva pois ja lisätkää sen sijaan sinne Taru Sormusten Herrasta-soundtrack. Ja Flight of the Conchords-sarjan biisejä. Niistä on minun mielikuvieni (stereotypioideni) Uusi-Seelanti tehty.

Ai niin! Kuumottavaa on myös se, että kansainvälinen

ajokorttini ei ole vielä saapunut. Tämän päivän postia ei ole vielä lajiteltu, mutta tämän päivän lisäksi sillä on siis tasan huominen aikaa saapua. IIks! Jos sitä ei tule niin saa sitten jännätä vähän ekstraa, että mitenköhän autovuokraamo tykkää jos ei olekaan sitä tai päästävätkö edes tien päälle. Luultavasti kyllä ongelmia tulee vasta jos poliisisedät pysäyttää eikä sitä ole. No, joka tapauksessa olen meistä ainoa, jolla sellainen tulee olemaan, joten jännä nyt sitte nähä mihin tyrmään täällä päädytään. Että jos en sitten tammikuussa palaakaan Suomeen ni tässä vähän vinkkiä siihen, mistä voi aloittaa etsinnät.

Maanantaina käytiin Katjan ja Katriinan kanssa pitämässä Suomi/Oulu/Yliopisto-esitelmä kiinnostuneille ja aiemmista epäilyistäni poiketen kyseessä olikin ihan suksee. Paikalla olijat olivat oikeasti kiinnostuneita lähtemään Ouluun ja lupasinkin autella kurssisisältöjen selvittämisessä parhaani mukaan. Valitettavasti nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Melbourne Uni on niin joustamaton kurssien suhteen, että saattaa olla, ettei nämä naiset pääsekään välttämättä Ouluun vaikka kaikki olisivat sinne ensisijaisesti halunneet. Mälsää! Toivottavasti saavat nyt kuitenkin selvitettyä kurssisisällöt niin, että näkisin heitä sitten ensi syksynä Oulussa. No, hyvää palautetta on kuitenkin saatu hirmuisesti esityksestä, joten ihan hyvin mielin voi käydä kv-toimistolta nyhtämässä sen viimeisen satkun stipendistä. Maanantaina käytiin vielä Katjan ja Katriinan kanssa Brunetissa tämän reissun viimeisillä kakuilla tämän porukan kesken. Onneksi kohta nähdäänkin jo Oulussa!

Tämä viikko on siis ollut toiminnantäyteinen, mutta ehdottoman hieno. Maanantaina viimeistä kertaa Turfiin, tiistaina Eurotrash. Eeppisiä hetkiä feat erään nimeltämainitsemattoman surffitukan ratsastus State Libraryn patsaan hevosella ja Titanic-hetkiä Hungry Jacksin oven kanssa. Eilen oli pakko pitää lepopäivä, jotta jaksaa sitten taas tänään ja huomenna juhlistaa tenttien päättymistä. Veikkaan, että lauantaiaamuna ei väsytä yhtään ku ennen seittemää lähtee kohti Tullamarinea ja siitä kohti Christchurchia.

Nyt kuitenkin heippa ainakin kahdeksi viikoksi! Kotiväelle tiedoksi, että otan näillä näkymin Suomipuhelimen käyttöön reissun ajaksi, joten siihen voipi laittaa sitten viestiä jos asiaa on. Toivottavasti Jaska on näyttänyt sen asuntoviestin, jonka laitoin! Tahi jos reissumiehillä ja -naisilla on asiaa/kysyttävää ni numerostani, jota en itse muista, minut tavoittaa.

P.s. Tässä vielä muutama hyödyllinen haltiakielinen lause Keski-Maassa matkailua helpottamaan.

Nostach be Orch gaer

You smell like ten orcs

LOMA

Perjantaina alkoi siis vihdoin kesäloma! Olettaen siis, että pääsen kaikki kurssit läpi. Mutta sitä ei onneksi tarvitse murehtia ennen joulukuun puoltaväliä. Perjantaina tein viimeisen tentin Royal Exhibition Buildingissa, joka on Unescon maailmanperintölistalla ja varsin vaikuttava rakennus siis. Kauheasti en ehtinyt tentin aikana rakennusta ihastella kun 2000 muutakin yritti löytää oman paikkansa salissa mahdollisimman nopeasti. Täytyykin varmaan käydä vielä uudemman kerran tutkailemassa rakennusta ihan ajan kanssa kunhan tentit on ohitse muiltakin. Itse tentti oli ihan jees, ensimmäinen kysymys varsinkin osui mukavasti kohilleen. Toisen kanssa meinasi aika vähän loppua kesken kum kahdelle pitkähkölle esseelle oli annettu vastausaikaa kaksi tuntia.

Loman alkuahan piti tietenkin juhlistaa kavereiden kanssa. Samalla kuitenkin vietettiin jo parin kaverin viimeistä iltaa ja läksiäisiä täällä. Mario ja Sonal lähtivät koteihinsa Meksikoon ja Dubaihin kesäloman viettoon ja itsehän en oo täällä enää sitten helmikuussa kun palailevat kouluhommiin, joten heipat piti sanoa nyt. En tykkää jäähyväisistä.

Ostin torstaina joulukalenterin, joten joulunodotus voi nyt sitten virallisesti alkaa. Käytiin myös viime viikonloppuna tutkailemassa Myerin jouluisia näyteikkunoita. Kovin oli amerikkalaista, mutta helteinen sää sai aikaan jokseenkin absurdin tunnelman. Viereisessä ostoskeskuksessa on myös jo joulukuusi. Tästä voi tulla omituinen joulu. :D

Huomenna on vuorossa Suomiesitelmä yliopistolla. Väännettiin Katjan ja Katriinan kanssa parina päivänä komiat powerpointit Suomesta, Oulusta ja yliopistosta. Oishan noita ollu valmiitakin, mutta todettiin, että ite ei ainakaan ois tultu Australiaan tilastojen ja taulukoiden perusteella. Niinpä esitys on lähinnä kuvia, videoita ja musiikkia. Esitys on myös suunnattu maisterivaiheen kasvatustieteilijöille, jotka täällä ovat siis keskimäärin vanhempia kuin Suomessa ja perheellisiä. Maisteriopintojen tekeminenhän ei ole täällä lainkaan niin yleistä kuin Suomessa, koska kandin papereilla pääsee paljon pidemmälle. Niinpä oletimme, että vaihtoinfoon ei varmaan tuu ketään, koska kukapa sitä perheellisenä ja työssäkäyvänä enää hirveästi vaihtoa miettii. Parin päivän sisällä oli kuitenkin jo 15 ilmoittautunutta, joten käydään nyt sitten juttelemassa.

Ai niin! Hobitti-leffan kuvaukset on käynnissä Uudessa-Seelannissa sillon ku ajellaan siellä ympäri eteläsaarta! Oon aivan lievästi innoissani! Muutenkin reittisuunnitelma on täynnä TSH-kuvauspaikkoja ja nyt sitten voi vielä yrittää bongailla näitä uusia lokaatioita. Huvituksekseni muuten huomasin, että oisin liian pitkä esittämään hobittia elokuvassa, pitäis olla alle 158 cm.

Nyt laiskan sunnuntain viettoon!

Helteistä marraskuuta!

Pööpöö!

Tuli sellainenkin asia mieleen, kuin että blogia vois varmaan jossain vaiheessa myös päivittää. Toisaalta kyllä tuntuu, että ei.tässä nyt mitään niin maata mullistavaa ole tapahtunut, että oisi pakko kirjoittaa. Mutta kai sitä nyt voi sitten vaikka ilmoittaa, että hengissä olen edelleen ja jotakuinkin täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Eka tenttikin on jo takana. Sen läpimenosta ei ole kyllä minkään valtakunnan takeita, mutta katsotaan katsotaan.. Seuraava on vasta 18.11. joten tässä on ihan mukavasti aikaa lueskella (laiskotella, hengailla, turisteilla, laiskotella) ennen sitä.

Lennot kotiin on tällä hetkellä nyt ainakin sitten 11.1.2012 eli Suomessa ollaan käytännössä about 13.1. Oishan nuo vähän aikasemmallekin päivälle voinut ottaa, mutta tämmöstä oli tällä kertaa tarjolla. Onpahan ainakin sitten aikaa pakkailla rauhassa kamat. Ja pitää nyt vielä seurailla oisko myöhemmin tarjolla joku peruutuspaikka vaikka muutamaa päivää aiemmin. Joka tapauksessa nyt on siis vielä parisen kuukautta aikaa tällä puolen palloa. Neljäkö kuukautta täällä on siis jo oltu?? Toisaalta

tuntuu, että aika on kulunut hirveän nopeaa, mutta toisaalta taas niin paljon on ehtinyt kaikenlaista tapahtuakin, että tuntuu siltä niinkuin ois asunut Melbournessa jo pidemmän aikaa. Tämä paikka on alkanut tuntua kodilta. Konkreettisesti se kai tarkoittaa sitä, että oon mm. unohtanut oman suomalaisen puhelinnumeroni ja hädin tuskin muistin pankkikortin tunnusluvun. En myöskään (sic) ole aivan varma muistanko miten suomalaiset liikennevalot toimivat ja auton ajaminen vasemmalla puolen tietä tuntuu täysin luonnolliselta. Joten pliis, älkää lyökö mua ihan heti auton rattiin, oman ja muiden turvallisuuden takia. Semmoisenkin hassun jutun huomasin, että nykyään jos vaikka säikähdän niin huudan jotain englanniksi enkä suomeksi. Jotenki aina luulin, että se primitiivinen reaktio tulis omalla äidinkielellä, mutta näköjään tämmönenki on mahdollista.

Täällä on myös jo melkein kesä. Tämän huomaa siis siitä, että viikon sisään on tullut jo kahdet uudet rusketusrajat. Eilen varsinkin aurinko oli armoton, kun käveltiin keskustasta kotia. Olkapääthän siinä kärähti, mutta punoitus on jo alkanut muuttua rusketukseksi. Omituiselta kyllä tuntui eilen istua yliopiston south lawnilla lueskelemassa ja musiikkia kuuntelemassa n. +26 asteen lämmössä päivämäärällä

7.11. Totesin kuitenkin, että nämä on nyt niitä aurinkohetkiä, joita täytyy varastoida ensi talven varalle. Pimeästä ehtii sitten nauttia (....) tammikuussakin. Muutenkin kun makaa rannalla samoissa lämpötiloissa ja jonkun soittimesta soi tämä biisi niin on jotenkin aika vaikeaa olla kovinkaan stressaantunut.

Tänään on ohjelmassa huoneen siivousta, ruoanlaittoa ja kavereiden keikka jossain baarissa. Kivaa päästä pitkästä aikaa keikalle! Muuta musiikkionnellisuutta edustaa tänään Nightwishin uusi sinkku, vihdoinkin!!! Aattelin säästää levynhankinnan suosiolla Suomeen, koska täällä julkaisupäivämäärä on joka tapauksessa ensi vuoden puolella. Niisk! No, onpahan taas yksi juttu lisää mitä odottaa kotia mennessä. :)

Kuvat siis tästä mun sellistä. Ja kuka väitti, ettei mun huone oo "with a view"?? :P

Suunnitelmia ja muutoksia suunnitelmiin

Huhheijakkaa. Onpa vierähtänyt tovi edellisestä postauksesta. Sorry! Mitäköhän kaikkea tässä välissä on ehtinyt tapahtua?

No, sellainen pieni juttu ainakin, että varattiin lennot Uuteen-Seelantiin Haydenin ja Veronican kanssa! Marraskuun loppu ja joulukuun alku on siis tarkoitus ajella pienellä pakettiautollamme pitkin Keski-Maata (Taru Sormusten Herrasta toim. huom.), katsella huikeita maisemia ja keräillä viimeisiä muistoja näiden kavereiden kanssa. Tullaan nimittäin takaisin 11.12. ja nämä kaks lähtevät Eurooppaan 12.12. Veronica lähtee kotia Ruotsinmaalle ja Hayden parin kuukauden euroturneelle, jonka yksi etappi on kylläkin onneksi Oulu! Mutta kuitennii. Uusi-Seelanti on siis aina ekasta LOTR-leffasta lähtien (10 vuotta sitten se ilmestyi, minne aika meni??) ollut unelmien matkakohde, jonne pääseminen kuitenkin tuntui kaukaiselta haaveelta. Nyt onkin vaikea välillä uskoa, että se on oikeasti totta: sinne ollaan menossa! Oli mahtavaa eilen kuulla Inkalta ja Johannalta reissujuttuja sieltä ja sitä miten ainutlaatuinen matkakohde se on.

Tästä hyppäämmekin sujuvasti aiheeseen että: eilen käytiin suomiporukalla taas vaihtamassa kuulumisia hyvän ruoan äärellä. Tais olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kun koko porukka on koolla, taas tuli itsellekin uusia tuttavuuksia. Brunettin New York cheese cake meinasi viedä voiton syöjästään, mutta muruja ja kermavaahtoa lukuunottamatta tein naisen työn ja söin kiltisti kaikki. Kaiken kaikkiaan oikein erinomainen ilta hyvässä seurassa. Paljon puhetta asiasta ja asian vierestä. Läpi tuli käytyä mm. suomalaisen kouluruoan hyvyyttä, australialaista koulusysteemiä (lapsi ei vielä kävelekään, mutta piakkoin pitäisi päättää mihin kouluun halutaan laittaa), Phoeben parhaita quoteja Frendeistä ja Phil Collins-darra. Laatua.

Arjesta sen verran, että luentojen ja harjoitusten viimeistä viikkoa viedään. Minne tämä aika oikein meni?!?!? Ahdistusta on ilmassa paitsi ajan nopean kulumisen myös lähestyvien tenttien vuoksi. Ensi viikonloppuna on perjantaista maanantaihin kestävä kotitentti Human Rights and Global Justice-kurssin tiimoilta. Kevyitä aiheita siis ja vielä oikeustieteellisen tiedekunnan tentti, joten lakitekstit ja uusi ja outo vastaustapa aiheuttavat pieniä pelonväristyksiä. Mutta ei se mitään. Onhan näistä ennenkin selvitty. Mainittakoon vaikkapa samaisen kurssin esseestä saatu arvosana. 25/50 vaadittiin läpipääsyyn ja huitaisin reilusti läpi 25,5 pisteellä. Työnteon optimointi on siis tähän asti ollut jokseenkin onnistunutta sanoisinko. Tämän tentin lisäksi on vain toinen varsinainen tentti marraskuun puolivälissä Indigenous Studiesista. Eilen olikin kuorokurssin loppukonsertti, joka meni ihan yllättävän ok siihen nähden minkä verran siihen on treenattu. Onhan niitä treenejä ollut joka viikko, mutta kun vaan kerran viikossa nähdään niin aina ehtii unohtaa jotain eikä missään vaiheessa päästy kunnolla hiomaan juttuja, joten vielä eilen esiintymisessäkin piti välillä himmailla ja muistella mitä tapahtuu milloinkin. No, meneehän se noinki ja nyt ainaki todistettavasti olen paitsi kuorolaulun myös Nuristanialaisen musiikin asiantuntija. Voin luennoida jälkimmäisestä sitten syssymmällä halukkaille lisää...

Viime sunnuntaina käytiin Veronican ja Haydenin kanssa päivän reissu Great Ocean Roadilla, joka on siis aivan mieletön rannikkotie, jonka varrella on joitakin tämän reissun huikeimmista maisemista. Aamuvarhaisella siis talsittiin autovuokraamoon, missä kirjoiteltiin papereita ja otettiin vähän vakuutuksia, jotta saatiin avaimet kouraan. Auto siis vuokrattiin mun nimellä ja julkisten asiakirjojen mukaan ajoin koko reissun, koska mulla on 'full licence' eli öö.. 'ihan aikuisten oikee ajokortti'. Hayden siis on australialainen, 21 vee ja omistaa 'ajoluvan', jonka saa 18-vuotiaana kun suorittaa ajokortin, mutta oikean ajokortin saa vasta joskus 22-23-vuotiaana. Eli täkäläisten mielestä on turvallisempaa, että autoa ajaa 22-v suomalainen, joka on aina ajanut tien oikealla puolen eikä ees kunnolla tunne liikennesääntöjä kuin syntyperäinen australialainen. No meneehän se näinkin ja nyt voin ainakin sanoa, että oon todistettavasti ajanut autoa Melbournessa. Ajelin toki sitten maaseudulla pidempääkin pätkää (lahtasin muuten harvinaisen typerän linnun), mutta aika paljon enemmän jännitti miljoonakaupungissa kruisailu. Ensimmäisellä mahdollisella pysähdyspaikalla tietysti vaihdettiin kuski, mutta kuitenkin.

Great Ocean Road siis oli aivan ihana, sää oli loistava ja päivä oli yksi parhaista koko tällä reissulla! Nähtiin myös villejä koaloita. Bongasin aluksi yhden vauhdista ja käskin pysäyttää auton. Mua ei aluksi matkatoverit uskoneet, mutta siellä se pötkötteli oksien lomassa. Noin miljoona kuvaa myöhemmin jatkettiin matkaa vain todetaksemme, että nämä taitaa olla koaloiden kotimestat, koska joka toinen metri

oli jossain puussa koala. Ihania! Vaikka ehkä maailman turhimpia elukoita onkin. Kamoon hei, ainoa ravinto mitä syövät on eukalyptus, joka on niille myrkkyä. Sitten kaikki energia menee sen myrkyn sulattamiseen, mistä syystä nukkuvat muistaakseni n. 20 tuntia päivässä. Muitakin hassunhauskoja faktoja eläimestä löytyy, mutta niitä en juuri nyt ehdi googlettaa, joten googlettakaapa ite. Ai niin! Ja minähän näin myös ajaessani villin kengurun tien laidassa, ei onneksi hypännyt tuulilasiin. Muut ei ehtiny nähdä, mutta siellä se oli.

Viime aikojen isoin uutinen itselle taitaa kuitenkin olla se, että seikkailu kenguruiden maassa jatkuukin tammikuun puolelle. Sain muutama viikko sitten erittäin mieluisan skypepuhelun, joka muutti lopppuvuoden suunnitelmat. Aivan mahtavaa päästä esittelemään tätä uutta kotia ja sen ympäristöä ja reissaamaan hyvällä porukalla. Toki myös joulunaika Suomessa ois ollut ihanaa, mutta tämä on niin ainutlaatuinen kokemus, että tätä mahdollisuutta ei voi jättää käyttämättä. Ja Patanan joulu vol. 2 on sitte tammikuussa, sitä odotellessa! Joulutunnelmaa voi olla tietysti vähän vaikea löytää rannalta +30 asteen lämmössä palmujen huojuessa. Mutta jospa ne jouluaattona saapuvat neljä keskikokoista pakettia tois kotoista fiilistä kuitenkin. :)

Nyt takas sinne tenttimatskun pariin!

Traveller

Varoitus/obs!

Tämä postaus on maratonmittainen, joten tsemppiä jokaiselle, joka yrittää kahlata sen läpi!

Tasan viikko on jo vierähtänyt siitä, kun tultiin takaisin ’kotia’ Melbourneen. Koitan nyt jaksaa kirjoitella vähän enemmän reissusta, mutta kun kahteen viikkoon mahtuu aika paljon paikkoja, kokemuksia ja ihmisiä niin ihan kaikkea ei tänne jaksa listata. Tässä kuitenkin pääpiirteissään:

Lauantaina 17. päivä seisoin siis rinkka pakattuna Unilodgen alakerrassa ja sanoin moikka kavereille kahdeksi viikoksi. Siitä ratikkaan ja tyyriillä bussilla lentokentälle. Siellä odotti ihana yllätys kun huomasimme, ettei matkatavarat kuulukaan lipun hintaan eikä rinkat mee käsimatkatavarasta. Siispä 40 dollaria lisää maksettavaa ja paha mieli alkumetreille. Siitä kuitenkin toivuttiin ja Cairnsiin päästiin Sydneyn välilaskun kautta. Lentokentältä ostettiin liput bussiin joka tipauttelee väkeä erinäisiin hostelleihin pitkin kaupunkia.

Cairnsissa käytiin Isolla Valliriutalla

päivän reissulla. Tällaisella reissulla pääsee siis vain Green Islandille, joka on valliriutan alussa, joten kaikista hienoimmat riutat jäi tällä kertaa näkemättä, mutta oon erittäin onnellinen siitä, että nähtiin vilaus kumminkin. Hintaan kuului siis veneretki veneellä, jossa on lasipohja, että nähtiin riuttaa ja kaloja paremmin. Green Island oli melkoinen paratiisisaari valkoisine hiekkarantoineen ja ohi uivine kilpikonnineen. Haikeaa oli sieltä lähteä, ei hullumpi paikka!

Käytiin Cairnsissa ollessamme myös bättrefolkin uimarannalla Palm Covessa. Hädin tuskin henno jäätelön ostaa siellä. Hauska huomio rannalta jo lähtiessämme oli varoituskyltti, joka ilmoitti, että rannalla saattaa sitten tepsuttaa mm. krokotiileja. Hyvä huomata se siinä vaiheessa, kun rannalla on maattu koomankaltaisessa tilassa kolmisen tuntia. Edellisestä johtuen muuten poltin ihoa +30 suojakertoimesta huolimatta sen verran iloisesti, että pari seuraavaa bussimatkaa meni vähän tuskaisemmissa tunnelmissa. Jos ootte menossa Queenslandiin ni ostakaa sitä +50 aurinkorasvaa ihmiset. Täytyykin muuten sanoa, että Melbournen keväisten tunnelmien jälkeen Cairnsin tukahduttavan trooppinen ilmasto oli aluksi hieman ahdistava, mutta kyllä siihenkin sitten tottui hetken päästä.

Tämän jälkeen suunnattiin Townsvilleen, ihan kivan oloiseen, edelleen trooppiseen kaupunkiin. Siellä lähinnä käveleskeltiin ympäriinsä ja chillailtiin. Ai niin ja kiivettiin kukkulalle! Turisti-infossa kysyttiin kauanko kestää kävellä kukkulan päälle. Arvio oli ’parikymmentä minuuttia’. Reilun tunnin jälkeen todettiin, että infon täti ei ollu kyllä tuon kukkulan päälle jalkapelillä kävellyt. Oli se kumminkin ihan oikea nyppylä, josta oli hienot näkymät kaupunkiin ja läheiselle Magnetic Islandille.

Agnes Water oli seuraava pysäkki. Semmoinen about Patanan kokoinen suurkaupunki, joka on tunnettu surffirannoistaan. Meillä ei kuitenkaan tuo surffaus ollu to do-listalla tällä reissulla, joten tyydyttiin taas vaan käveleskelmäänja kiipeilemään. Epäilyttäviä polkuja pitkin erään herrasmiehen opastamana päästiin tosi hienolle näköalatasanteelle katselemaan aivan huikeita merenrantamaisemia. Ennen auringonlaskua seikkailimme takaisin suurin piirtein samoja polkuja rannalle ja siitä hostellille.

Seuraavana aamuna saatiinkin jännitystä elämään kun sovittu kyyti bussille ei ilmestynytkään. Siinäpä sitä sitten ju

ostiin about kilsa rinkka selässä bussipysäkille. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun ei voinu olla varma oottaako bussi vai ei. Onneksi oli kuitenkin kiva kuski, joka ei ollut millänsäkään siitä, ettei oltu ihan aikataulussa. Onnellisesti aamuhiki päälle ja bussiin istumaan. J

Rainbow Beach/Fraser Island lukeutuu itselle ehkä tämän reissun hienoimpiin elämyksiin. Rainbow Beach itsessään on kiva pikkupaikka, jossa on taas kerran aivan huikea ranta! Näin valaita!!! Valaathan on siis tällä hetkellä muuttomatkalla poikastensa kanssa ja tänä vuonna on kai ennätysmäisen kova trafiikki Australian itärannikolla. Käsittääkseni kyse oli ryhävalaista, varmaksi en tätä tietoa väitä.

Fraser Island on niin käsittämätön paikka, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Maailman suurin hiekkasaari. Unescon maailmanperintölistalla täysin ansaitusti. Sisältää mm. Lake MacKenzien, jonka vesi on niin puhdasta, että hörppäsin sitä janooni. Ajeltiin siis hiekalla nelivetomaasturilla ja kuunneltiin samalla juttuja saaresta ja

sen entisistä ja nykyisistä asukkaista. Hiekalla ajaminen on sen verran haastavaa hommaa, että päätettiin ihan suosiolla mennä järjestetylle matkalle sen sijaan, että ois ressattu ajamisesta. Eikä se ihan helpolta kyllä näyttänytkään ja loppumatkasta jäätiinkin kerran jumiin. Niin ja näin delfiinejä!!! Dingoja en ’valitettavasti’ nähnyt. Lainausmerkeissä siksi, että vaikka niitä oliskin tavallaan ollut siisti nähdä niin dingoista on tullut ihmisten ruokinnan ja yleisen ihmistä pelkäämättömyyden vuoksi erittäin vaarallisia. Siksi mitään ruokaa ei saa jättää dingojen syötäväksi eikä eläimiin saa ottaa mitään kontaktia. 2008 pikkupoika kuoli dingojen hyökättyä Fraserilla, joten kiellot otettiin tosissaan. Tästäkin huolimatta kyseessä oli siis kerta kaikkiaan uskomaton paikka, jota suosittelen ihan jokaiselle, joka tänne päin maailmaa joskus eksyy!

Noosassa keskityttiin taas pienimuotoiseen retkeilyyn ja käytiin kansallispuistossa kävelyllä. Nähtiin puussa niin iso käärme, etten oo varmaan koskaan missään semmosta nähny. Pelottavaa! Sen jälkeen säikyin jokaista oksaakin loppupäivän ajan. Ihan hirveästi muuta ei paikasta jäänyt mieleen kuin että vaikutti leppoisalta ja jopa erittäin asuttavalta. Tai että nätin näköistä seutua, vaikka turistejakin oli

Brisbane oli leppoisa! Taitaa olla Australian kolmanneksi suurin kaupunki vajaan kahden miljoonan asukkaan väestöllään. Southbank eli joen eteläpuoli oli illalla erittäin kivan näköinen ja tunnelmallinen ja tarjosi loistavat

näkymät keskustaan joen toiselle puolen. Brisbanessa juotiin myös reissun parhaat ja halvimmat drinkit sekä syötiin raakaa lihaa. Drinkit oli kuitenkin niinhyviä, että lihan raakuus ei niin haitannut. Enivei, jotenkin tuntuu hassulta sanoa näin kahden miljoonan ihmisen kaupungista, mutta oli selvästi hiljaisempi paikka kuin Melbourne, hyvässä ja pahassa. Ihan hyvät fiilikset jäi kaupungista kuitenkin. Mitään sinänsä erikoista ei tehty siellä kun kaikkeen sellaiseen olis pitänyt lähteä ulos kaupungista eikä meillä ollut sellaiseen aikaa tahi rahaa. Kaiken kaikkiaankin tämä kahden viikon reissu oli enemmänkin uusien paikkojen näkemistä ja kokemista enemmän kuin extreme-urheilua tai duracell-pupuna ympäriinsä loikkimista sekä rahatilanteen että oman matkustusfiiliksen vuoksi. Tykkään nähdä hienoja maisemia ja paikkoja, joissa ihmiset ihan oikeasti asuu ja sitä, miltä Australia ihan oikeasti näyttää sen sijaan, että heiluisin kaiken maailman vemputtimissa huvipuistoissa yms. Jokainen tyylillään, tämä oli meidän valinta. Toki tehtiin muutama erityisempi reissu, kuten Fraser Island, mutta muuten mentiin budjettimatkailun merkeissä.

Surfer’s Paradise oli mielenkiintoinen. Etukäteen oletin, että paikka on ihan kamala turistirysä

ja herättää lähinnä mielenkiintoa viihdearvonsa vuoksi. Hassua oli, että rannan vierus oli ihan täynnä pilvenpiirtäjiä eikä surffaajan paratiisissa näkynyt ainuttakaan oikeaa surffaajaa. Ei se kuitenkaan ihan niin kamala ollut kuin aattelin ja meillä olikin loppujen lopuksi tosi jees päivä rannalla aina siihen asti, että tuuli yltyi niin kovaksi ettei auringonotto enää ollut miellyttävää paitsi pöllyävän hiekan myös lämpötilan puolesta.

Huomasi kyllä, että oltiin tultu trooppisesta Queenslandista reippaasti alaspäin.

Byron Bay oli myös aivan

mieletön paikka! Vaikka kaupungissa ei ihan hirveästi hienon majakan lisäksi nähtävyyksiä olekaan, jäi päivä yhtenä hienoimmista mieleen. Osittain ehkä siksi, että näin taas valaita muutomatkalla aivan uskomattomissa maisemissa. Taas vaihteeksi vähän patikoitiin sademetsässä, että päästiin majakalle. Kyseessä on muuten mantereisen Australian itäisin kolkka ja aivan upean näköinen paikka noin niin kuin muutenkin. Sielu lepäs kyllä niissä maisemissa kaikin puolin.

Byron Baysta matka jatkui Sydneyyn. Olin tätä(kin) stoppia odottanut aika paljon, onhan Sydney kuitenkin Australian kaupungeista selkeästi tunnetuin olympialaisineen ja oopperataloineen. Sydneyn ja Melbournen välillä on myös massiivinen kilpailu koko ajan kaikesta, minkä kyllä huomasi myös Sydneyn reissun aikana. Melbournessa en oo siitä niin paljoa kuullut, mutta kaikki paikalliset aina muisti mainita kuinka paljon parempi paikka Sydney on kuin Melbourne. Suattaapihan tuo olla tai suattaapi olla olematta. ;)

Hieno kaupunkihan se oli joka tapauksessa. Oopperatalo ja viereinen silta oli tosi hienoja ja käytiinkin niitä pällistelemässä vähän joka valaistuksessa. Käytiin myös Sydney Free Tourilla, joka on siis ’ilmainen’ turistikierros, jossa maksetaan vasta lopuksi sen mukaan miten hyvänä pitää kierrosta. Hyvä oli kierros, huono rahatilanne, joten suuria summia ei voitu antaa vaikka kierroksesta tykättiin. Tärkeimmät nähtävyydet tuli tarkastettua mielenkiintoisilla kommenteilla ja yksityiskohdilla höystettynä, joten kovinkin hintansa väärti tuli kierroksesta.

Sydneystä tehtiin päiväretki Blue Mountainsin kansallispuistoon parin tunnin ajomatkan päähän. Siellä kyllä harmitti aivan uskomattoman paljon, ettei ollut paria lisäpäivää, että oisi voinut vaeltaa siellä vähän.

Oli nimittäin sen verran epätodellisen oloinen paikka. Vesiputouksia, sademetsää, sinisenä siintäviä vuoria. Tulomatkalla pysähdyttiin myös olympialaisten päänäyttämöllä Sydney Olympic Parkissa.

Lauantai-iltana oli sitten aika istahtaa viimeistä kertaa Greyhoundin kyytiin ja ottaa suunnaksi kotikonnut. Bussi oli reissun epämukavin, onneksi sattui viimeiselle ajomatkalle kuitenkin. Muutama tunti tuli yöllä ehkä nukuttua, lähinnä pyöriskelin penkissä yrittäen löytää mukavaa asentoa. Aina ei voi voittaa, mutta perille päästiin. Kuten jo aiemmassa postauksessa sanoinkin, borta bra, hemma bäst eli ihana oli olla reissussa ja kokea kaikenlaista, mutta yhtä kiva oli tulla takaisin tuttuihin ympyröihin. Tästä voinemmekin päätellä, että edelleen maistuu vaihtoilu täällä.

Hengissä

Henkosissa siis ollaan! Väsyneitä, mutta elossa. Tänä aamuna saavuttiin paikallista aikaa yheksän maissa Southern Cross stationille Greyhoundin iloisenpunaisen bussin kyydissä. Vaikka reissussa oli ihanaa, oli ihanaa myös nähdä bussin ikkunasta Melbournen kotoisat pilvenpiirtäjät! Vielä kun kaveri kokkasi meille päivällistä, ettei tarvinnut itse nähdä vaivaa ateriansa eteen n. kolmen tunnin yöunien jälkeen niin olo oli erittäin kiitollinen.

Nyt päälle painaa paitsi reissuväsymys, myös Indigenous studiesin essee. Siksipä laitankin nyt vain muutaman makupalan kuvia reissusta ja lupaan pyhästi kirjoittaa keskiviikon deadlinen jälkeen pitemmän

tekstin kuvien kera. Kuviahan muuten löytyy, koska otin about 1300 kuvaa ennen kuin oli pakko ostaa lopuille 200 kuvalle uusi muistikortti. Niin ja facebookistahan löytyy siellä majaileville kuvia runsain mitoin.

Iskälle vielä isot synttärionnittelut!! Jouluna riittääkin juhlimista. :)

p.s. Täällä on siirrytty kesäaikaan eli kelloja siirrettiin tunti eteenpäin. Kaheksan tuntiakos se nyt sitten tekee aikaeroksi.

Hiihtoloma

Laitan tänne vaan tämmöisen pikaisen postauksen nyt, koska uusi pikkurinkkani odottaa pakkaajaansa. Eilen kävin siis ostamassa halvimman mahdollisen pienen rinkan itärannikon reissua varten. Saa nähdä montako reissua tuo kestää, mutta en halunnut täällä alkaa panostaa rinkkaan kun kotona on kuitenkin ihan hyviä olemassa, isompia vaan.

Su-ti tein siis pikapyrähdyksen Tasmaniaan. Eihän tuossa ajassa ihan hirveästi ehdi mitään nähdä, mutta näinpä pikavilauksen Hobartista ja lähiympäristöstä kumminkin. Aivan uskomattoman kaunista! Hobart on vuorien ympäröimä ja täynnä mäkiä, tuli itselle mieleen Välimeren kaupungit kun ajeltiin pitkin ja poikin. Käytiin myös läheisellä vuorella kääntymässä. Huipulla tuuli ja oli jopa lunta! Pääsin myös syöttämään kenguruita, näin Tasmanian tuholaisen ja heiluin riippusillalla ihan mielettömissä maisemissa! Kuvia kenties myöhemmin.

Nyt pakkauspuuhiin ja Cairnsiin! Luultavimmin palaan astialle parin viikon kuluttua.

Reissausta

Pari kuukautta on siis tullut vietettyä aika tiiviisti Melbournessa. Ei siinä mitään, tää on ihana paikka, mutta on jo aikakin katsella myös vähän ympärilleen. Siispä reissuun!

Lauantaina lähdetään porukalla junailemaan kohti Haydenin maatilaa. Päästään siis paijaamaan australialaisia lehmiä! Ja lampaita! Tarkoitus on kai myös käydä vähän retkeilemässä lähimaastossa. Hauskaa päästä vihdoin näkemään vähän myös maaseutua. Illaksi kuitenkin siis kotiin pakkaamaan seuraavan aamun Tasmanian lentoa varten. Unilodge-kaveri Ben on siis kotoisin Tasmanian pääkaupungin Hobartin lähistöltä ja ehdotti, että lähden tutkimaan saarta samaan aikaan kun hän on lomailemassa kotona. Ns. kelepaa! Sunnuntaina on tarkoitus siis tutustua Hobartiin yms, maanantaina käydään näillä näkymin Cradle Mountainilla (sorry, ei ollu suomeksi infoa) sun muuta. Tiistain ohjelmasta en tiiä vielä muuta kuin että takaisin Melbourneen suuntaan iltapäivällä. Ihan mahtavaa, että pääsen kuin pääsenkin Tasmaniaan käymään ja vielä paikallisen mukana!

Siinäpä sitä saakin sitten vääntää esseetä kuin viimeistä päivää, että saa sen valmiiksi ennen deadlinea, jotta pääsee 17. pvä starttaamaan suuren itärannikon tutkimusmatkan Cairnsista joko Brisbaneen tai Sydneyyn, vielä harkinnassa kuinka haipakkaa halutaan mennä. Tarkoitus ois katsastaa mm. Fraser Island, Whitsunday Islands ja toivottavasti paljon muita kivoja pienempiä paikkoja matkan varrella. On siis vielä epäselvää ehditäänkö Sydneyyn asti vai täytyykö jättää oopperatalo ja Blue Mountainsin kansallispuisto toiselle reissulle.

Ei mulla muuta.

Paitsi että olipas sittenkin. Joka ei ole vielä Flight of the Conchords-nimiseen sarjaan tutustunut, tehkää se hetimiten! Uusi-Seelantilaista huumoria, aivan loistava! :D

Tässä Australia-jakson helmiä http://www.youtube.com/watch?v=hoF_fa9TMDk

Suomi ja Ruotsi ei siis todistettavasti ole ainoita maita, joilla on rakastava naapurisuhde.

Salmiakkia ja Perhonjokilaaksoja

Olipas kiva ylläri tänään postilokerossa kun raahauduin kotia viikon pisimmän päivän(4 luentoa...) jälkeen: paketti Suomesta! Mulle ei yleensä oo juuri mitään postia, joten harvemmin tulee tarkistettua receptionista, josko ois Pate polkenu tännekin asti. Nyt kuitenkin kävin katsomassa sekä eilen että tänään ja siellä mun paketti oli! Äiti oli pakannut siihen kolme Perhistä, kaks Opettaja-lehteä ja salmiakkia kaikissa mahdollisissa muodoissa. Kiitos!!! Koitan jotenkin malttaa olla syömättä kaikkea kerralla. Tällä viikolla on mun cooking club-vuoro, joten siinäkin mielessä salmiakit tuli kreivin aikaan. Mahtavaa! Millon äiti muuten lähetit paketin? Tyhmä-Emu ei ottanut rinkkaa lainkaan mukaan reissuun ja matkalaukkukin hajoaa lisää joka kerta kun siihen koskee, joten edessä on joko rinkan lainaus, osto tai postitus.

Rinkkaahan siis tarvitaan jo reilun parin viikon päästä kun alkaa meidän mid-semester break eli suomeksi sanottuna hiihtoloma. Eilen varattiin lennot Cairnsiin, josta on tarkoitus sitten valua hiljalleen etelään, näillä näkymin Brisbaneen asti. Vielä ei oo täysin selvillä mitä kaikkea siinä välissä tapahtuu, mutta eiköhän se tästä selkene. Oon lievästi innoissani!

Eilen illalla lähettiin Katjan kanssa katsastamaan karaokebaari keskustassa. Katja oli siellä jo aikaisemmin käynytkin, mutta mulle oli ihan uusi tuttavuus tämä paikka. Matkan varrella törmättiin Haydeniin ja Davyyn(unilodge), jotka saatiin houkuteltua mukaan ruokamutkan kautta. Meidän lisäksi baarissa oli vain yksi sangen iloisessa mielentilassa oleva seurue. Seurueen yksi jäsenistä osoittautui paikan omistajaksi ja meidän duetot teki ilmeisesti sen verran suuren vaikutuksen kyseiseen herraan, että loppuillan ajan juomat meni talon piikkiin. Kun lupauduin juomaan lasin viskiä, en odottanut sen olevan täysi puolentoista desin lasi. Yäh! Oli ihan hullun hauskaa päästä taas laulamaan, varsinkin kun Katja lauloi vieressä makeita stemmoja ja sai ite päästellä melodiaa. Jee! Valikoimassa oli myös suomalaisia biisejä, vedettiinkin Rasmuksen In the Shadows kansallisylpeyttä uhkuen. Mutta miksi oi miksi ainoa Nightwishin biisi siellä oli End of All Hope?!? Kuka sen pystyy laulaa? No joka tapauksessa Haydenin ja Davyn duetot 'My Humps' ja 'I'll make love to you like you want me to'-biiseistä sulatti kyllä ainakin meikätyttöjen sydämet. Videomateriaaliakin onneksi löytyy.

No mitäpäs sitten. Jos hyvin käy niin parin viikon päästä mennään kaverin maatilalle lehmiä paijaamaan! Myös reissuja Sydneyyn, Grampiansin kansallispuistoon ja mahd. Phillip Islandille on suunnitelmissa. Ainaki. Uutta-Seelantia on tiedossa sitten kesemmällä eli talvemmalla eli ennen joulua.

Koulu on edelleen mielenkiintoisempaa kuin koskaan ja tutoriaalit oikeasti innostaa lukemaan lisää ja lisää. Viime aikoina on käsitelty mm. kidutusta, itsemääräämisoikeutta ja Aboriginaalikieliä. Niin ja kuorossakin on kivaa. Tänään oli muuten ensimmäinen tentti. Siinä piti muodostaa kolmisointu, muuttaa molli duuriksi ja tehdä seiskasointu. Voihan niitä opintopisteitä näinkin tietysti kerätä... :)

Tässä vielä otos viime viikonlopun kaupunkiseikkailuilta

Life's goood!

p.s. Rakkaat synttärionnittelut isoveikalle! Mielellään oisin ollu hulinassa mukana, mutta näin tällä kertaa. Jouluna sitten juhlistetaan. :)

Sauna!!

Viime sunnuntaina iskettiin siis Suomityttöjen kans vihdoin saunaan! Vuokrattiin Melbournen ruotsalaiselta kirkolta saunatilat. Paikka sijaitsee Toorakissa, joka talojen ulkonäön ja koon perusteella on pikkuisen hintavampaa seutua

näihin meidän opiskelijaparakkeihin verrattuna. Ihan ku tämä 800 euroa kuussa n. 4 neliön huoneesta ei olisi tarpeeksi hirvittävä hinta! No, toisaalta mähän asun ihan cbd:n(keskustan) ja yliopiston vieressä, joten sijainnista en valita lainkaan.

No enivei. Aivan ihana ihana pihapiiri oli kyllä svenska kyrkanilla. Kirkko oli pieni ja hirveän kaunis, jotenkin tuli

ihan Suomi-olo kun siellä tepasteli.

Otan ens kerralla sieltäki kuvia! Saman tien kun saunaan astui, tuli nenään Suomen tuoksu, mahtavaa! Kun paikan isäntä kuuli, että ollaan Suomesta, hän löi lämmöt about 90 asteeseen, ettei vain tuu sanomista liian kylmästä saunasta. Kaikeksi onneksi sitten kuitenkin muutkin oli sitä mieltä, ettei siellä pysy noilla lämmöillä hengissä ja laskettiin lämpötilaa n. 75 asteeseen. Harvoin tulee kotona saunottua noin pitkään, mutta kun ei olis millään meinannut malttaa lähteä! Ollaan nyt kuitenkin alustavasti sovittu tyttöjen kanssa, että varataan sauna kerran kuussa. Jeee! Kyllä voin muuten kertoa, että kertyy parissa kuukaudessa kroppaan aika paljon schaibaa, ainakin sen perusteella miten paljon likaa kuoriutui iholta. :F Oli ihanan puhdas olo pitkästä aikaa!

On muuten ihan hauskaa, että tämä meidän suomalaisporukka jonka kanssa ollaan nähty pari kertaa, sisältää niin samanlaisia nimiä. Meitä on Emma, Emma, Emmi, Katja, Katri, Katriina ja Katrina plus sitten vähän uniikimmat nimet omaavat Inka ja Johanna. :D

Itse lähdin saunalta vähän aikaisemmin uuden tuttavuuden, puoliksi suomalaisen Katrinan kanssa kohti kaupunkia, koska mua odotti taas meidän cooking club. Tänään vuorossa oli hollantilaisen Sachan kokkaukset, jotka vei kyllä kielen aivan täysin mennessään! Kreikkalaisittain maustettuja tacoja (tai jotain sinne päin, souflaki?) ja cupcakeja (vähän niinku muffinsit, mutta ei kuitenkaan). Sachan kämppiksellä on myös maailman suloisin koira Ruski, joka sai kaikkien jakamattoman huomion tuolla reissulla. Ihana!

Ai niin, ja samana päivänä ennen saunaa käytiin Sachan ja Veronican kanssa

shoppailemassa Chapel Streetilla, joka on siis ilmeisesti yksi näitä Melbournen kuuluisia ostostelukatuja. Muistaakseni vajaa tuhat kauppaa sillä kadulla. Ymmärtänette siis, että siinä meinas maalaishiirellä mennä pää vähän pyörälle kun ei tienny mihin kattoa ja kävellä. Täytyy myös

sanoa, että paikallinen muoti on erilaista kuin Suomessa, joten vielä en oo ihan hirveästi mitään hankintoja

tehnyt. Lähinnä vaan semmosta välttämätöntä settiä, plus parit ihanat korvikset ja huivit...

Tänään on ollut vapaapäivä ja lähdinkin aamusella käväisemään keskustassa tekemään jännittäviä sukkahankintoja. Mistä tulikin mieleeni, että ilmeisesti mulla on täällä jotenkin erityisen uskomattoman pienet jalat. En tahtonu millään löytää tarpeeksi pieniä sukkia (ostin sitte vaan vähän isoja) ja nyt muistaakseni kolme henkilöä on yhtäkkiä alkanut ääneen ihmetellä, miten kellään voi olla tämmöset pikkuruiset vauvajalat. Yritä siinä sitten selittää, että tunnen monta, jolla on paljon pienemmätki jalat... Yhdellä kaverilla täällä on kirjaimellisesti kaks kertaa isommat jalat ku mulla. :D Sarjassamme tärkeää tietoa. Kun on vapaapäivä eikä mitään kouluhommia, alkaa juttujen taso olla tällainen. Sori.

Lounasta nautiskelin State Libraryn nurmikolla vajaan parinkymmenen asteen lämmössä. Tämmöisiä talvia voisin kokeilla useamminkin. Muutenkin täällä on nyt viime päivinä ollut ihan hullun lämmin! Semmoisia hyviä suomalaisia kesäpäiviä vastaavia kelejä. Ja nyt on kuitenkin vielä periaatteessa Australian talvi, toki kevät kolkuttelee nurkan takana. Kelepaa!